Mikä oli mielestäsi numeron 9/16 paras juttu? Kerro se meille 20.9. mennessä.
Vastanneiden kesken arvomme 10 Schwarzkopf Gliss -tuotepakettia. Gliss-tuotteiden nestemäinen keratiini korjaa ja uudistaa hiuksia sekä niiden sisältä että pinnalta. Palkinnon arvo on 21 euroa.
Vastanneiden kesken arvomme kolme palkintoa, jotka sisältävät Diasporal 400 -juomajauhepaketin sekä ilman vettä nautittavat Diasporal Direkt 400 -annospussit. Magnesiumvalmisteet on suunniteltu erityisesti paljon liikuntaa harrastaville. Palkinnon arvo on 35 euroa.
Arvontaan osallistuvat 20.9. mennessä saapuneet palautteet. Toimitus voi muokata lehdessä julkaistavia tekstejä.
Neljälle
300 g riisiä
400–500 g turskafileitä
500 g purjoa
2 valkosipulin kynttä
½ nippua tilliä
1 luomusitruuna
suolaa ja pippuria
2 ½ dl ruokakermaa
Lisäksi:
sitruunalohko ja hyvää leipää
1. Keitä riisi ohjeen mukaan. Kaada riisi kattilasta uunivuokaan ja anna jäähtyä.
2. Leikkaa kala 3 x 3 sentin paloiksi. Siivuta purjo ja valkosipuli ohuiksi siivuiksi ja silppua tilli. Raasta sitruunan kuori hienojakoiseksi raasteeksi. Sekoita ainekset ja levitä ne uunivuokaan riisin päälle, mausta suolalla ja pippurilla.
3. Kaada kerma vuokaan ainesten päälle ja paista 200 asteessa noin 15–20 minuuttia. Tarjoile suoraan vuoasta leivän, sitruunan ja tillin kera.
Vegeprotskut
Kuten moni muukin, olen karsinut viime aikoina lihaa lautaselta. Siksi lempijuttuni tässä numerossa on se, missä kerrotaan, miten nyhtökaurasta ja oumphista (joko olet kuullut muuten tästä!) pyöräytetään herkkuateria.
Tabata
Rakastan nopeita rykäisytreenejä, joten koko kropan turbotabata tulee ehdottomasti käyttöön. Loikka ylös, kyykky alas, hikivana hiusrajaan. Boom!
Kainalokikka
Pienet oivallukset ovat nerokkaimpia. Kuten tämä: myös kainalot kannattaa kuoria. Kuollut solukko veks, niin dödökin pitää paremmin. Miksi opin tämän nyt vasta!
Juoksukamat
Vermeistä se on kiinni, juoksuhommakin. Löysin muotijutustamme taas (liian monta) ihanaa uutuutta. Tarvitsen ainakin trikoot, tossut, nuo ihanat liivit, sen punaisen topin… Visa vinkuu.
Uutta ja jännää
Päätoimittajamme Taru on jo toimituksemme kokolattiamatolla demonstroinut, millaisia liikkeitä uutuustunti Movessa tehdään. Myyty! Tätä täytyy päästä koklaamaan.
Oletko koskaan ajatellut miten ryhmäliikuntatunti syntyy? Hyvin tehtynä se on yllättävän monimutkainen ja aikaavievä prosessi. Les Millsin ryhmäliikuntatunteja tekee 12 henkilön koreografiatiimi. He synnyttävät 19 eri ryhmäliikuntatuntiin vuosittain neljä uutta koreografiaa. Yhteensä siis 76 upeaa ohjelmaa, joiden tarkoituksena on saada koko maailma liikkumaan.
Uuden tunnin suunnittelu alkaa musiikin valitsemisella. Lopulliseen koreografiaan sopivat 10 kappaletta valikoituvat keskimäärin 2000 biisin joukosta. Koreografeilla on käynnissä jatkuva luomisprosessi ja tiimin jäsenet sanovatkin kulkevansa luurit korvilla koko ajan.
Les Mills tekee yhteistyötä kaikkien maailman suurimpien sekä satojen pienempien levy-yhtiöiden kanssa. Levy-yhtiöt lisensioivat suurimman osan koreografien valitsemista kappaleista ja lopuista Les Mills tekee omat versionsa. Musiikin tekoa varten Les Mills on perustanut tytäryhtiön. Kaiken kaikkiaan musiikkien valinta ja koreografian tekeminen yhteen tuntiin on koreografeille 8-10 viikkoa kestävä projekti.
Kun koreografia on valmis, alkaa tuotantotiimin työ. Uudet tunnit kuvataan yleensä Aucklandissa Les Millsin World of Fitness -kuntokeskuksen legendaarisessa studio 1:ssa, jonne mahtuu 300 asiakasta. Kuvauksissa tunnin pitää kyseisen ohjelman koreografi ja niissä käytetään samaa kamera- ja äänityskalustoa kuin Uuden-Seelannin isojen urheilutapahtumien kuvauksissa.
Kuvausten jälkeen uusi tunti siirtyy kirjoitustiimille, joka työstää uudesta tunnista ohjaajia varten kirjallisen opetusmateriaalin. Kaiken tämän jälkeen tunti on valmis jaettavaksi ympäri maailmaa noin 100 000 ohjaajan opeteltavaksi.
Les Millsin tavoitteena on inspiroida ihmisiä liikkumaan enemmän ja kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Monipuolinen treeniohjelmisto sisältää myös uusia tapoja treenata. Valikoimiin kuuluvista 19 erilaisesta ohjaajien vetämästä ryhmäliikuntaohjelmasta kuusi on saatavilla kuntokeskuksiin myös virtuaalisina tunteina. Les Millsin huikein treeni on monien mielestä Immersive Fitness™, jossa tunti tehdään ohjaajan vetämänä virtuaalisessa 3D-maailmassa. Suomea lähin tällainen studio sijaitsee Tukholmassa SATS Stureplanilla.
Tiesitkö, että LES MILLS On Demand -palvelun avulla voit treenata myös kuntokeskusten ulkopuolella, ajasta ja paikasta riippumatta!
LUE LISÄÄ www.lesmills.com
Oletko kiinnostunut Les Mills -ohjaajan urasta? Ota yhteyttä finland@lesmills.net niin kerromme lisää.
Vatsarutistus lattialla. Vatsalihakset saa aktivoitua halutulla tavalla, ja jo pienellä liikkeellä saa kunnon rutistuksen aikaan.
Laitteessa vatsalihasten aktivointi saattaa olla yllättävän hankalaa. Jalat ovat tuettuna, ja lisäpainoa vedetään käsillä. Vatsalihaksiin keskittyminen saattaa kadota.
Vedä napaa lattiaa kohti, hengitä ulos rutistuksen aikana ja rauhallisesti sisään alas laskeutuessasi. Kädet kannattaa laittaa ristiin rintakehän päälle tai korvien taakse, jotta ei vedä niillä niskaa. Kädet voivat myös osoittaa kohti polvia ja myötäillä liikettä.
”Genevan Sound System sopii myös sisustajan silmään ja värivaihtoehtojakin on neljä.”
Johanna Hörkkö, Kotilo
”Kaiuttimista kelpuutan valkoiset Genelecit. Televisioiden suhteen en ole yhtä kranttu, sillä mielestäni monikin nykytelevisioista näyttää ihan siedettävältä.”
Marja Korhonen, Vaaleanpunainen hirsitalo
”Tähän on vain yksi oikea vastaus: Dual kolmella leipäkololla.”
Maire Haarla, Kettukarkki
”Paras on sopivasti vanhanaikaisen näköinen ja riittävän yksinkertainen Smegin leivänpaahdin.”
Marja Korhonen, Vaaleanpunainen hirsitalo
”Tähänkin on vain yksi oikea vastaus: KitchenAid.”
Maire Haarla, Kettukarkki
Se oli ollut tavanomaista vilkkaampi perjantaipäivä 8. elokuuta 1986 Helsingin Sanomien Lahden-aluetoimituksessa. Kesätoimittajana olin rampannut muutamissa tilaisuuksissa ja tehnyt niistä uutisia lehden eri osastoille ja hoitanut muut rutiiniasiat kuten poliisin ja palokunnan soittokierrokset Kanta-Hämeestä Keski-Suomeen.
En ollut juurikaan ehtinyt seurata päivän uutisvirtaa, mikä tarkoitti tuolloin lähinnä sähköisiä välineitä ja nurkassa nakuttavaa STT:n printtikonetta – someahan ei ollut keksittykään. Hoitelin aluetoimituksen iltavuoroa, jonka pääteeksi olin aikonut lähteä bussilla tyttöystäväni luokse Helsinkiin.
Sen vuoksi päätin käväistä kämpilläni muutaman kilometrin päässä Kariniemessä pakkaamassa laukun ennen iltasoittokierrosta poliiseille ja palokuntiin. Puoli yhdeksän televisiouutisissa puhuttiin jostakin hässäkästä Helsingissä, mutta laukkua pakatessa en kiinnittänyt siihen isoa huomiota, kunnes keskustoimituksesta soitettiin.
Apulaisuutispäällikkö kertoi, että Jakomäessä oli ryöstetty pankki, otettu panttivankeja ja lähdetty kohti Lahtea. Kysyin ketkä ovat konnan perässä, johon tuli vähän nolosteleva vastaus, että ei kukaan. Hesarin toimittajat ja kuvaajat olivat jääneet Jakomäessä poliisin eristyksen taakse, joten auton perässä ei ollut HS:sta ketään.
Lähdin kiireen vilkkaa takaisin työpaikalle Lahden keskustaan. Pian tuli tieto, että kaappaaja olikin kääntynyt Mäntsälästä takaisin, mutta kohta taas, että valkoinen VW Passat oli kiekannut uudelleen ja tuli jälleen kohti Lahtea. Jäin miettimään, kumpaa kautta se tulisi: vanhaa tietä vai Lahden ohitustietä eli mihin kannattaisi mennä vastaan.
Soitin valokuvaajallemme Antti Johanssonille kotiin ja kerroin tilanteen. Antti sanoi, että oli juuri tullut saunasta ja ottanut pari olutta, joten auton rattiin hän ei lähde. Kysyin lähtisikö hän mukaani, jos hakisin hänet kotoaan Liipolasta. Olin näet juuri havainnut, että aluetoimituksen pomon Kuparisen Jaskan auton avaimet olivat hänen pöydällään – mies oli onneksi lähtenyt suoraan töistä kaljalle. Minulla ei ollut silloin omaa autoa.
Nappasin avaimet, hain auton kellarista ja suuntasin Liipolaan. Sitä ennen olin yrittänyt saada Lahden poliisilta tietoja kaappaajan liikkeistä, mutta heidän suunsa oli visusti tukittu. Hain Antin ja ajoin Lahden pohjoispuolelle Holman risteykseen, jossa nelos- ja viitostie erkanevat.
Onneksi pomoni autossa oli siihenkin aikaan melko harvinainen ARP-puhelin, joten päätin vielä kerran soittaa tutulle poliisille ja kysyin: ”Sano nyt saatana edes kumpi: neljä vai viisi!”. Poliisi vastasi ”viisi”, joten suuntasin viitostielle kohti Heinolaa. Eipä kauaa tarvinnutkaan ajella, kun vastaan tuli Passat ja muutaman sadan metrin letka poliisiautoja.
Huoltoasemat oli pimennetty, jotta kaappaaja ei saisi bensaa. Yhdeltä hän ehti saada kahdeksan litraa ja kääntyi taas kohti Heinolaa ja siitä edelleen kohti Mikkeliä. Liityimme letkaan puoliltaöin ja raportoimme pitkin matkaa tilanteesta keskustoimitukseen, sillä lauantailehden painokset olivat menossa kiinni.
Kaapparin auto ajeli keskustaan ja pysähtyi lopulta torin varteen Maaherrantalon eteen vähän yhden jälkeen yöllä. Minä sain parkkeeratuksi automme vähän matkan päähän ja siirryimme Antin kanssa torin laidalle kohtisuoraan Passatiin nähden. Poliisi eristi torin niin, että tilannetta pääsi tarkkailemaan torin toiselta puolelta.
Minusta tuntui, että me olimme poliisien lisäksi suurin piirtein ainoita selviä ihmisiä paikalla, koska kapakat olivat juuri menneet kiinni ja humalaiset purkautuivat ihmettelemään operaatiota. Sympatiaa kaappaajalle ei herunut, vaan jengi möykkäsi lähinnä tyyliin ”ampukaa se paska”, ja ”eikun nappi ottaan”.
Yö oli kylmä kuin ryssän helvetissä ja minulla pelkkä t-paita päällä, joten silloin tällöin täytyi käydä käyttämässä autoa ja vääntämässä lämmitys täysille. Muutoin tunnit kuluivat melko rauhallisesti ilman näkyvää tai kuuluvaa muutosta tilanteeseen: kaapparin auto seisoi poliisien suluttamana ja valaisemana Maaherrantalon edessä.
Myös Mikkelin poliisin suut oli tukittu: toria vahtivilta poliiseilta ei herunut minkäänlaisia kommentteja, mutta he käyttäytyivät muuten ystävällisesti. Harkitsin jossakin vaiheessa kiertäväni Maaherrantalon pihan kautta tikkaita myöten sen katolle, mutta myöhemmin siunasin itseäni, etten niin tehnyt.
Poliisit olivat siihen asti käveleskelleet kiväärit olalla rauhallisen oloisina, mutta puoli neljän jälkeen lauantaita vasten yöllä tilanne muuttui. Näin kuinka harmaa siviili-Lada rullasi hiljaa torille, pysähtyi joksikin aika ja poistui sitten.
Päättelin, että nyt tuli tappokäsky ja kaappaaja niitataan tähän. Siihen viittasi sekin, että poliisit ottivat pyssyt olalta ja osa heistä kyyristyi asemiin torin laidalla olevan puhelinkeskuskaapin tms. taakse. Siksi aloin tässä vaiheessa ottaa kellosta tapahtuma-aikoja minuutilleen ylös.
Myöhemmässä poliisitutkinnassa harmaasta Ladasta ei tosin löydetty jälkeäkään, joten minun on täytynyt nähdä näkyjä – ja näkyjen näkijäthän luokitellaan useimmiten hulluiksi…
Tilanne kärjistyi myös niin, että kaappari Jorma Takala halusi päästä sulutuksesta ulos, mutta poliisit eivät päästäneet. Kuulin ensimmäistä kertaa myös siihen asti vain panttivankien kautta neuvotelleen Takalan omaa ääntä, joka huusi poliisille mm. ”Turpa kiinni!” ja ”Jos me ei lähdetä tästä eteenpäin, niin sitten ylöspäin.”
Toimiini vaikutti sekin, että näin kuinka lääninhallituksen ikkunoita availtiin ja sisällä ilmeisesti ”Karhukoplan” erikoispoliisit ottivat kivääreineen ampuma-asentoja. Juuri kun kyttäsin paikkaa, että pääsisin poliisien selän takaa livahtamaan torin poikki lähemmäs, kuului laukaussarja ja sen jälkeen kaksi voimakasta räjähdystä: ensin ilmeisesti pamahti kaappaajan dynamiittikassi ja sitten Passatin bensatankki. Maaherrantalon edusta leimahti liekkeihin satojen metrien matkalta.
Seisoin edelleen samoilla sijoillani, vaikka takanani suuri osa yleisöstä heittäytyi maahan. Sen huomattuani vetäydyin myös nopeasti parkissa olleen auton suojiin. Aamun valjettua olin helpottunut, etten ehtinyt lähemmäksi, sillä räjähtäneen pakoauton rautaromua oli satanut tarkkailupisteelleni asti.
Pamauksen jälkeen tilanne oli kuin Beirutissa, sillä kohta myös selkäni takaa kuului voimakas räjähdys. Skitsofreenisessa tilanteessa, ambulanssien ja paloautojen sireenien ulvoessa ei voinut tietää, mitä tapahtuu ja mihin pitäisi mennä. Kulman takaa nousi savupatsas, joka tulikin erään kerrostalon sisäpihalla seisseestä moposta. Joku hullu oli tuikannut senkin bensatankin tuleen.
Aamun tullen näky oli lohduton, kun pelastusviranomaiset siivosivat ihmisen- ja autonosia torilta jätesäkkeihin. Romua oli joka puolella. Maaherrantalon seinät olivat kuin kranaatti-iskun jäljiltä ja lähitalojen ikkunoita oli mennyt paineaallosta säpäleiksi.
Minä ja Antti menimme HS:n Mikkelin-toimistoon töihin sen jälkeen, kun olimme turhaan yrittäneet päästä paikalliselle poliisiasemalle ja sairaalaan arvioimaan vahinkoja. Koko tiedotus oli keskitetty Helsinkiin poliisijohdolle, joka oli vetänyt operaatiota poliisiylijohtaja Olli Urposen ”johdolla” pääkaupungista käsin.
Antti vedosti kuvat, lähetti ne Helsinkiin ja ryhtyi rättiväsyneenä nukkumaan pöydälle. Minä puolestani aloin kirjoittaa juttua, ja Antti lupasi ajaa takaisin Lahteen. Aamulla autossa puoliunessa kuuntelin radiouutisia, joissa Urponen ja muu poliisijohto kiisti kaiken vastuunsa tapahtuneesta ja yritti sälyttää sitä jollekin. Siinä vaiheessa tartuin vihaisena ARP-puhelimeen ja soitin Helsinkiin, että pankaa nyt helvetissä ainakin ne loppuvaiheen kuvaukseni ja Takalan viime huudot lehteen, kun poliisijohto yrittää sälyttää vastuuta kenttämiehille.
Myöhemmin panttivankidraamassa kuolleen Jukka Häkkisen omaisten asianajaja haastoi minut Mikkelin raastuvanoikeuteen todistajaksi. Häkkisen vanhemmat ja veli vaativat kuudelle poliisille rangaistusta murhasta, mutta syytteet sittemmin kaatuivat.
Tilanne oli minulle kiusallinen, koska Ilta-Sanomien rikostoimittaja Hannes Markkula oli saanut vihiä asiasta ja teki lehteensä ennakkojutun oikeuteen haastetusta ”yllätystodistajasta”.
Itse rosispäivänä oikeuden ahdas eteinen oli väärällään toimittajakollegoita ja kaikki tietysti kimpussani. Satuin vilkaisemaan olkani yli, jossa kuiskittiin yllätystodistajasta ja osoiteltiin minua. Tunnistin Kari Tulikouran, joka oli yksi Karhu-ryhmän ampujista ja joka menetti räjähdyksessä jalkansa. Markkula kirjoitti seuraavan päivän lehteen oikeudenkäynnistä koko sivun otsikolla: ”Yllätystodistaja: Poliisi vyörytti tahallaan”.
Oikeuden tuomari oli omituinen savolainen, joka keskeytti vähän väliä todistukseni. Kun kerroin itsestään selvänä, että poliisi ei päästänyt pakoautoa sulutuksesta pois, tuomari keskeytti toteamalla, että pidättäydytäänpä vain todistajan havaintoihin, ei tulkintoihin.
Tulikouraa vastaan en missään tapauksessa halunnut todistaa, sillä Karhukoplan miehet ovat ammattimiehiä, sotilaita, jotka eivät ammu ketään ilman käskyä. Sitä vastuutaan väistellyttä käskyttäjää ei kuitenkaan koskaan löytynyt.
Eikä sitä Ladaa.
Kurttulehtiruusu on kaunis ja kestävä kasvi, joka tuottaa runsaasti pulleita ruusunmarjoja eli kiulukoita. Niitä voi käyttää ruoanlaitossa ja koristeena.
Kurtturuusu (Rosa rugosa) kasvaa luontaisena Tyynenmeren rannikolla Venäjän Kaukoidässä ja Japanissa. Siellä sen tapaa villinä karuilla hiekkamailla. Eurooppaan se tuotiin Japanin kautta 1700-luvulla, mutta Pohjolaan ja Suomeen ensimmäiset risteytykset saapuivat vasta 1800-luvun lopussa.
Voimakas jalostustyö on tärkeä osa kurtturuusun historiaa, sillä sitä on käytetty monien uusien kauniiden ja kestävien ruusupensaslajikkeiden toisena osapuolena. Muun muassa Kanadassa yritetään kurtturuusun avulla jalostaa lajikkeita, jotka sietävät huomattavan matalia lämpötiloja.
Kurttulehtiruusu valtaa helposti kasvutilaa, joten sitä pidetään myös rikkakasvina. Suomessakin se on saanut haitallisen tulokaskasvin leiman, sillä se syrjäyttää helposti altaan alkuperäisen kasvillisuuden.
Kurttulehtiruusulla on kuitenkin useita alalajikkeita, jotka eivät leviä yhtä helposti. Tarkista ostaessa, minkä tyyppisestä lajikkeesta on kyse, jotta ruusu ei pääse leviämään liikaa. Toinen vaihtoehto on estää leviäminen esimerkiksi juurimatolla.
Kurtturuusua ei tarvitse leikata, mutta etenkin vanhoilla pensailla uusien versojen kasvua voi edistää leikkaamalla varret kevättalvella 10–20 sentin korkuisiksi.
Kesäkimppuihin on koottu kurtturuusua, vatukkaa, tarhasyysvuokkoja ja astereita.
Kurtturuusu on helppo kasvatettava, joka viihtyy kaikenlaisessa maaperässä eikä ole moksiskaan suolaisesta maaperästä tai ilmastosta. Sitä ei pidä lannoittaa, sillä typen puute auttaa sitä kestämään kuivuutta.
Kurttulehtiruusu soveltuu erinomaisesti aloittelijalle tai helppohoitoisia ruusuja kaipaavalle puutarhurille. Kurtturuusu on kaunis myös pensasaitana, maanpeitekasvina isojen puiden alla tai kukkapenkissä.
Ruusunmarjakranssi
Ruusunmarja on kasvitieteellisesti epähedelmä, jossa onton kukkapohjuksen sisässä sijaitsevat karvaiset pähkylät (siemenet). Jo muinaiset kreikkalaiset osasivat käyttää ruusunmarjaa lääkkeenä. Keskiajalla munkit hyödynsivät sitä kivunlievittäjänä ja keittivät kuivatuista kurttulehtiruusun kukista teetä. Sittemmin ruusunmarjaa on käytetty anemian, päänsäryn ja tulehdustautien hoitoon. Turkissa ruusuvedestä tehty makeinen on kansallisherkku (Turkish delight).
Sadassa grammassa tuoreita ruusunmarjoja on C-vitamiinia neljätoista kertaa enemmän kuin ihminen tarvitsee päivässä: 100 grammassa kiulukoita on 1 250 mg C-vitamiinia. Pohjolassa kasvavissa pensaissa on vielä monikertaisesti enemmän C-vitamiinia kuin esimerkiksi Keski-Euroopan ruusuissa. Kiulukoissa on eniten vitamiinia silloin, kun väri on kirkkaimmillaan, joten niitä ei kannata päästää ylikypsiksi tai poimia raakoina. Ruusunmarjassa on A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia yhtä paljon kuin porkkanassa. Lykopeeni-nimistä antioksidanttia ruusunmarjassa on enemmän kuin tomaatissa.
Ruusunmarjan sisältämä galaktolipidi hillitsee nivelien tulehdusta, parantaa liikkuvuutta ja vähentää kipua. Tämän lisäksi ruusunmarja sisältää paljon kaliumia, kalsiumia, magnesiumia ja rautaa sekä E-vitamiinia. Kuitupitoisuudeltaan kiulukat ovat ruisleivän veroisia. Varsinainen vitamiinipommi siis!
Pullea, oranssi ruusunmarja on myös kattauksen kaunis koriste.
Leikkaa kukat ja varret pois. Käytä muovihanskoja, niin vältyt kutinalta. Halkaise marjat ja kaavi siemenet pois esimerkiksi teelusikan varrella. Huuhdo ruusunmarjakuoret. Mikäli ruusunmarjat ovat hyvin kypsiä ja pehmeitä, voi olla hankalaa poistaa siemenet. Laita ne silloin tunniksi pakastimeen. Marjat kovettuvat ja siemenet on helppo poistaa.
Julieta. Draama. Espanja 2016. O: Pedro Almodóvar. N: Emma Suárez, Adriana Ugarte. 99 min.
Päälle nelikymppinen Julieta elää miesystävänsä kanssa Madridissa ja suunnittelee muuttoa Portugaliin. Kaikki muuttuu, kun Julieta törmää tyttärensä Antian ystävään ja kuulee uutisen. Äitiinsä kaikki siteet 12 vuotta sitten katkaissut Antia elää nykyisin Sveitsissä, on naimisissa ja kolmen lapsen äiti.
Tiedosta järkyttynyt Julieta muuttaa vanhaan asuntoonsa odottamaan Antian mahdollista yhteydenottoa. Samalla Julieta ryhtyy kirjoittamaan muistojaan, jotka avaavat perheen tragedian myös katsojalle. Kivun ja kaipuun teemat sekoittuvat tarinaan äidistä ja tyttärestä ja toisen selittämättömästä päätöksestä poistua toisen elämästä.
Pedro Almodóvarin paluu naisten maailmaan on tekijälleen tyypillisen hallittu, puhdas draama. Se on liki matemaattisella tarkkuudella käsikirjoitettu tarina nuoren naisen rakkaudesta ja intohimosta sekä vanhemman naisen kokemasta menetyksestä ja kaipuusta. Se, että kyseessä on sama henkilö, tekee Julietasta jo lähtökohdaltaan kiinnostavan. Käsikirjoitus perustuu kolmeen kanadalaisen Alice Munron novelliin.
Komea ja rakenteeltaan kunnianhimoinen elokuva ei kasva sisällöltään niin suureksi kuin espanjalaismestarilta on totuttu odottamaan. Julieta jää kuin kesken. Aivan kuin Almodóvar ei olisi osannut lopettaa sitä haluamallaan tavalla.
8–10 annosta
3 munaa
1 3/4 dl sokeria
½ dl kermaa
2 ½ vehnäjauhoja
1 tlk kanelia
2 tlk leivinjauhetta
noin 2 dl hienoksi raastettua porkkanaa
Täyte
200 g tuorejuustoa
1 ½ dl ranskankermaa (38 %)
2 rkl tomusokeria
noin 3 rkl pähkinärouhetta
½ rkl raastettua appelsiininkuorta
Koristeeksi
pala tummaa ja valkoista suklaata
1. Aloita tekemällä kääretortun täyte. Sekoita tuorejuusto, ranskankerma ja tomusokeri. Lisää pähkinärouhe ja appelsiininkuori.
2. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi.
3. Sekoita kuivat aineet ja porkkanaraaste keskenään. Kääntele seos varovasti munavaahtoon.
4. Laita uunipellille leivinpaperi niin, että paperi ylittää reunat. Levitä taikina ohueksi kerrokseksi pellille.
5. Paista uunissa 200 asteessa 5–8 minuuttia, kunnes sen pinta on kauniin kullanruskea.
6. Kaada torttupohja sokerilla peitetylle leivinpaperille ja vedä ylempi leivinpaperi pois varovasti. Anna torttupohjan jäähtyä hiukan ja levitä sitten täyte sen päälle. Rullaa taikina tiukaksi pötköksi.
7. Sulata tumma ja valkosuklaa eri astioissa mikrossa. Upota haarukka tummaan suklaaseen ja raidoita torttu haarukasta valuvalla suklaalla. Toista sama valkosuklaalla.
200 g kotijuustoa
1 ruukku rucolaa
kourallinen pinaattia
noin 5 dl mansikoita
1 rasia kirsikka- tai miniluumutomaatteja
½ punasipulia
(puolikas kurkku)
tuoretta oreganoa
oliiviöljyä
vaaleaa balsamiviinietikkaa
suolaa
rouhittua mustapippuria
1. Valuta ja kuivaa juusto. Laita juusto folion päälle. Savusta juustoa noin 15 minuuttia, kunnes se saa väriä pintaan. Anna jäähtyä.
2. Revi tarjoiluvadille rucolaa ja pinaatinlehtiä.
3. Kuori ja suikaloi punasipuli. Halkaise mansikat ja kirsikkatomaatit. Asettele ne tarjoiluvadille. Jos käytät kurkkua, pilko se ja laita kasvisten päälle.
4. Murenna päälle kotijuusto ja nypi vielä tuoretta oreganoa.
5. Valuta salaatin päälle oliiviöljyä ja viinietikkaa. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Valmistusaika: noin 20 minuuttia + juuston savustus noin 15 minuuttia
Nerve. Jännitys. O: Henry Joost ja Ariel Schulman. N: Emma Roberts, Dave Franco, Emily Meade. USA 2016. 96 min.
Ohjaajakaksikko Henry Joost ja Ariel Schulman ovat aiemmin tehneet muun muassa Paranormal Activity -kauhufilmejä, mutta kaksikon pääprojekti on nettipetoksiin keskittyvä Catfish – Deittihuijarit -tosisarja. Internetin petollisuudesta ammentaa aiheensa myös miekkosten uusi teinijännäri Nerve.
Elokuvassa kiltti Vee-tyttö (Scream Queens -sarjasta tuttu suloinen Emma Roberts) päätyy kokeilemaan nuorisoa villitsevää nettipeliä, jossa pelaaja saa sosiaalisen median kautta erilaisia tehtäviä. Niiden suorittaminen palkitaan rahalla ja suosiolla. Aluksi tehtävät ovat vaan duudsonmaista urpoilua, mutta muuttuvat koko ajan sairaammiksi.
Valkokankaalla ei ole pitkään aikaan ei nähty niin fiksua ja ajankohtaista teinijännäriä kuin Nerve. Tervetulleella tavalla se kritisoi käsistä karannutta some-kulttuuria, jossa ihmisarvo on suoraan verrannollinen Facebook-tykkäyksien määrään.
Elokuvan orwellimainen uhkakuva ihmisten elämää vakoilevasta ja tarvittaessa myös hallitsevasta tietojärjestelmästä on sekin kaikkea muuta kuin yliammuttu.
Lisätykkäyksiä loistavalle opetuselokuvalle voi antaa paitsi tyylikkäästä soundtrackista, myös siitä, että jännitys ja mielenkiinto pidetään yllä lähestulkoon ilman väkivaltaa.
Färg & formin Moln-tapetti kestää kevyttä pyyhkimistä, 62,90 e (lekmer.fi).
Pilvi-paperipussi, 16,5 x 25 cm, 4,50 e / 8 kpl (popupkemut.fi).
Bloomingvillen ovimatto, 40 x 80 cm, 29 e (Cilla’s).
Metallinen Pilvi-koukku 11,50 e (jollyroom.fi).
Vaahtomuovinen Rain-pesusieni 9 e (designbox.fi).
Kun perennat uinuvat talviuntaan maan povessa, sipulikukat ovat jo vauhdilla työntämässä nuppujaan kohti kevätaurinkoa. Ne eivät juuri takatalvista ja kylmistä hallaöistä perusta, vaan kiirehtivät kukkaan varhain keväällä. Sipulikukista saa loihdittua näyttäviä tai hienovaraisia väriläiskiä puutarhaan.
Yhdistelemällä erilaisia ja eriaikaisia lajeja sipuleista nouseva kukkaloisto myös kestää pitkään, jopa juhannukseen saakka.
Sipulikukkia kannattaa istuttaa erityisesti pensaiden alle ja perennaryhmiin eikä niinkään omiin ryhmiinsä, sillä lakastuttuaan niiden lehdet näyttävät ikäviltä. Sen sijaan pensaiden ja myöhemmin nousevien perennojen lehdet peittävät nopeasti alleen jo lakastuneet sipulikukat.
Kun ostat sipuleita, vältä valmiita sekoituksia, sillä niihin laitetaan kaikkein pienimmät sipulit. Mitä suurempi sipuli, sitä näyttävämpi kukinta!
1. Istuta mieluummin paljon sipuleita samaan ryhmään kuin että ripottelisit vain muutamia sipuleita eri puolille puutarhaa. Näin istutuksestasi tulee paljon näyttävämpi.
2. Luonnollisen näköisiin istutuksiin voit kuitenkin istutella sipulit kauemmaksi toisistaan, esimerkiksi metsikön reunamille tai niittymäisinä pidettäville alueille.
3. Jätä sipuleiden väliin riittävästi tilaa. Tämä on erityisen tärkeää niille sipuleille, jotka lisääntyvät jakaantumalla, kuten narsisseille, krookuksille ja helmililjoille. Jos kukinta alkaa hiipua, syy on usein liian tiiviissä kasvavat sipulit. Nosta ne maasta ja istuta uudelleen kauemmaksi toisistaan.
4. Jotkut sipulikukat lisääntyvät puutarhassa siemenistä. Tällöin on tärkeää, ettei siemenkotia poisteta liian varhain. Esimerkiksi jos haluat, että sinililjasi (Scilla siberica) leviävät nurmikolla siniseksi matoksi, älä leikkaa nurmikkoa ennen kuin skillat ovat ehtineet siementää. Myös kirjokevättähti (Chionodoxa forbesii) on samanlainen lisääntyjä.
5. Sipulikasvit menestyvät parhaiten aurinkoisilla tai puoliaurinkoisilla paikoilla, jossa on läpäisevä maa. Kaikki sipulikasvit inhoavat juurilla seisovaa vettä, joten kohopenkki tai viettävä maa on hyväksi.
6. Hyödynnä keväällä ruukuissa myytävät, valmiiksi hyödetyt sipulikasvit istuttamalla ne maahan.
7. Osa sipulikasveista kannattaa istuttaa maahan vasta keväällä, koska ne eivät ole talvenkestäviä. Daaliat, gladiolukset, kannat ja monet liljat ovat tällaisia.
8. Jos haluat kasvattaa sipulikukkia ruukuissa, ne eivät saa altistua sateelle ja jatkuvalle jäätymistä seuraavalle sulamiselle. Istuta riittävän suureen ruukkuun ja vuoraa ruukku talvisuojauksin.
Tulppaanien värien kirjo ja muotojen runsaus on ylitsepursuavan runsas. Tulppaaneja valitessaan kannattaa värin lisäsi kiinnittää huomiota kukinta-aikaan: valitsemalla aikaisia, keskiaikaisia ja myöhäisiä tulppaaneja niistä riittää iloa viikoiksi.Moni ihmettelee, minne tulppaanit katoavat ensimmäisen vuoden upean kukinnan jälkeen. Syynä on niiden normaali elämänkierto. Ostosipulit ovat suuria sipuleita, jotka ovat riittävän vanhoja tuottaakseen upean kukan. Kukittuaan emosipuli tekee vaihtelevasti sivusipuleita, jotka kukkivat vasta muutaman vuoden kuluttua jos viihtyvät paikalla ja saavat riittävästi vettä ja ravinteita eivätkä joudu rikkaruohojen alle ahdinkoon. Sipuleita on siis lisättävä joka vuosi, jos haluaa toistuvasti yhtä näyttävän kukinnan.
Narsissien pirteä olemus ja suloinen tuoksu saavat hyvälle mielelle. Ne ovat ilahduttavan uskollisia kukkijoita ja suhteellisen vähään tyytyviä. Riittää, kun kukinnan hiivuttua vuosien päästä nostaa ne ylös ja jakaa sipulit laajemmalle alueelle. Syy kukkien vähenemiseen on yleensä sipulin jakaantumisesta johtuva tilanahtaus. Toisin kuin tulppaanit, narsissien sipulit on syytä istuttaa viivyttelemättä maahan, sillä ne tarvitsevat aikaa juurtumiseen.
Kukinnan jälkeen narsissien lehdet tuntuvat olevan puutarhassa tiellä ja usein kysellään, voisiko ne leikata pois. Niitä ei kuitenkaan kannata leikata, jos haluaa sipuleiden kukkivan myös seuraavana vuonna. Lehdet kuljettavat ravinteita sipulille, joten niiden tulisi ensi lakastua itsekseen ennen kuin ne voi huoletta poistaa. Yksi vinkki on letittää lehdet ja taitella niitä hieman siistimmin pensaiden tai perennojen suojiin.
Krookukset eli sahramit ovat ensimmäisiä kukkijoita heti lumikellojen (Galanthus nivalis) jälkeen. Puutarhojemme sukulaissahramit tuottavat maailman kalleinta maustetta, joka on itse asiassa käsin poimittuja emien luotteja. Sahramit eivät käytännössä olekaan sipuli- vaan mukulakasveja.
Mukulat ovat puutarhurin harmiksi jänisten, fasaanien ja hirvieläinten herkkua, joten alttiilla paikoilla ne kannattaa suojata verkolla ennen kukintaa.
Sahramit viihtyvät paikallaan ja kukkivat hyvin vuodesta toiseen, mutta ne eivät juuri leviä. Parhaiten ne menestyvät hieman hiekkaisilla mailla.
Kukapa ei haaveilisi ihanasta sinisestä, skillojen täyttämästä nurmimatosta? Oma projektini on kestänyt jo kymmenen vuotta. Sipulit ovat toki lisääntyneet joka vuosi, vaikka vain muutamasta kymmenestä sipulista lähdettiin liikkeelle. Silti romanttisten puutarhakuvien sinimattoa saanee vielä hetken odotella. Puutarhurin paras hyve onkin kärsivällisyys.
Sinililjat viihtyvät parhaiten hieman varjoisissa rinteissä, jotka eivät ole liian kuivia. Kasvin lisääntyminen puutarhassa edellyttää läpäisevää maata ja kasvurauhaa.
Parhaita helmililjoja ovat tummahelmililja Muscari armeniacum ja hentohelmililja
M. botryoides. Helmililjojen taivaansininen kukinta kestää todella pitkään. Viihtyessään se myös kukkii uskollisesti vuodesta toiseen, kunnes sipulit ovat jakaantuneet tilanahtaudeksi asti ja puutarhurin on aika nostaa ja jakaa ne uusille alueille. Helmililja on ihastuttava reunakasvi perennapenkkiin tai puiden alle.
Ei liene montaa kasvia maailmassa, joiden kukka olisi ruudullinen, kuten kirjopikarililjan. Sen ainutlaatuinen kauneus kannattaa sijoittaa puutarhassa sinne, missä liikutaan usein. Pikarililjoja on valkoisina ja liilan sävyisinä Sen lehdet eivät varjosta muita kasveja eivätkä aiheuta harmaita hiuksia puutarhurille, joka haluaa varmistaa esimerkiksi ruusujensa valonsaannin kevätkesän aikana. Lisäpisteitä pikarililja saa kukinnan pitkästä kestosta.
Kirjopikarililja viihtyy melko kosteassa maassa. Jos se saa riittävästi kosteutta, se voi jopa alkaa levitä paikallaan.
Sinililjan tapaan myös kirjokevättähti on parhaimmillaan harvassa nurmikossa tai puiden ja pensaiden alla, missä sillä on rauha levitä siemenillään ja sivusipuleillaan siniseksi matoksi. Se kasvaa korkeammaksi kuin sinililja. Miinuksen se saa siitä, että kukinta-aika jää harmittavan lyhyeksi.
Kati Hiekkapellon uusimmassa poliisi Anna Feketen tutkimuksista kertovassa romaanissa Tumma Anna palaa kotiseudulleen Serbiaan. Ulkopuolisuuden tunteet ovat Serbian unkarilaisvähemmistöön kuuluvalle, nuorelle rikostutkijalle tuttuja, oltiinpa sitten Suomessa tai Serbiassa.
Heti matkan alussa Annan laukku varastetaan. Hän päätyy tutkimaan laukkuvarkaan, nuoren romanimiehen, kuolemaa. Paikalliset poliisit eivät innostu tutkimaan yhteisön ulkopuolella elävän uhrin kuolemaa, mutta Anna ei voi antaa asian olla. Samaan aikaan kaupunkiin alkaa virrata pakolaisia. Johtolangat sotkeutuvat myös Annan omaan historiaan ja isän kuolemaan.
Maahanmuuttajien opettajan työskennellyt ja Serbian unkarilaisalueella asunut Hiekkapelto saa Feketen tutkimukset tuntumaan entistäkin puhuttelevammilta ajankohtaisuutensa takia. Euroopan pakolaiskriisi ja maahanmuuttokysymykset tulevat iholle. Anna Feketen elämä alkaa tuntua läheiseltä, ja siitä haluaa kuulla lisää.
Kahdessa ensimmäisessä romaanissa näkökulma on kotoutuminen Pohjois-Suomeen, kolmannessa paluu juurille. Kirja on nautinnollista luettavaa, joskaan ei aivan kahden ensimmäisen kirjan veroinen.
Kati Hiekkapelto: Tumma, Otava
Kati Hiekkapelto (s.1960) on Oulussa syntynyt ja Hailuodossa maatilalla asuva kirjailija. Koulutukseltaan hän on erityisluokanopettaja.
Rikostutkija Anna Feketestä kertovan dekkarisarjan ensimmäinen osa Kolibri (2013) otettiin innolla vastaan. Toinen osa Suojattomat ilmestyi 2014. Samana vuonna Hiekkapelto palkittiin Vuoden johtolanka -palkinnolla.
noin 1 litra
1 kg omenoita, esimerkiksi Punaista Melbaa tai Punakanelia
2 dl vettä
5 cm tuoretta inkivääriä
vaniljatanko
sitruunan mehu ja kuori
3–4 sitruunaruohon vartta
½ kg sokeria
1 tl säilöntäainetta, esimerkiksi Atamonia
1. Kuori ja poista siemenkodat omenoista, paloittele pienehköiksi paloiksi. Laita omenanpalat ja vesi kattilaan ja keitä miedolla lämmöllä noin 40–45 minuuttia tai kunnes omenat ovat täysin soseena.
2. Siivilöi omenasose siivilän läpi ja laita takaisin kattilaan. Lisää raastettu inkivääri, halkaistu vaniljatanko ja sitruunan raastettu kuori sekä mehu, sitruunaruoho ja sokeri.
3. Keitä vielä tunti miedolla lämmöllä ja peitä kattila osittain kannella. Poista vaniljatanko ja sitruunaruohon varret ja lisää säilöntäaine. Kaada sose desinfioituihin säilykepurkkeihin. Säilytä viileässä.
MIKÄ: Kotoisa pieni saarimökki, 35 m². MISSÄ: Hämeessä, Näsijärven saaressa. TÄÄLLÄ MÖKKEILEVÄT: Pia Muhli, puoliso Jaakko, lapset Seela, 14, Arvo, 12 ja Aarne, 10.
Pieni mökki sijaitsee aivan veden äärellä. Vesiraja on pengerretty kivin. Laineiden liplatus kuuluu terassille mukavasti.
Veden hiljainen liplatus ja verkkaisten airojen ääni niiden osuessa veteen virittävät matkaajan vapaa-ajan tunnelmiin. Vielä kymmenen aironvetoa ja vene rantautuu Näsijärven saarelle. Mökin omistaja Pia Muhli sitoo tottuneesti veneen laituriin. Vaalea mökki vilahtaa rannan tuntumassa.
– Mökki on rakennettu vuonna 1955. Silloin sai rakentaa aivan vesirajan lähelle, kertoo Pia.
Terassia laajennettiin remontin yhteydessä, jotta siihen saatiin kunnolla tilaa oleiluun ja pöytä-ryhmälle. Terassilta laskeutuvat portaat ja kansilaudoitettu kävelysilta laiturille. Mökki raikastui remontissa punamultaisesta usvanvaaleaksi.
Pia etsi sopivaa mökkiä lähes kahden vuoden ajan. Toiveissa oli tarjota lapsille mukavia kesämuistoja mökkielämästä. Sellaisia tavallisia, rauhallisia kesähetkiä, jolloin perhe voi uida, kalastaa, soudella järvellä tai vain olla yhdessä. Sellaisia, joita Pia itse on saanut kokea lapsuudessaan serkkujensa mökillä.
Ruokailutila ja keittokomero sijoittuvat parven alapuolelle. Vaaleiden kalusteiden rinnalla on ripaus mustaa ja pehmeitä, sinisiä vedensävyjä. Jakkaroiden raidalliset päälliset on helppo irrottaa pesuun.
Mökin ei tarvinnut olla hieno ja suuri, mutta HelmiQ-koru-tarvikeyritystä luotsaava Pia toivoi mökin sijaitsevan lyhyen etäisyyden päässä kotoa, jotta matkasta ei koituisi työlästä ja pitkää urakkaa. Mökillä olisi kiva poiketa vaikka iltaisin muutaman tunnin ajan.
Sympaattiseen keitto-komeroon mahtuu kaikki tarpeellinen. Kaapistot löytyivät paikallisesta keittiökalusteliikkeestä. Mökkiin tulee käyttövesi, mutta juomavesi on kuljetettava mantereelta.
Kun sopiva kohde lopulta tuli netissä vastaan, laittoi Pia välittömästi viestiä välittäjälle. Tapaaminen järjestyi heti seuraavaksi arkiaamuksi. Iltapäivällä mökkikaupat oli jo solmittu.
Terassia jatkettiin mökin päätyyn, johon tehtiin palo-turvallisuussyistä toinen ovi. Päädyn terassi on katettu, joten varjoa tai sateensuojaa tarvittaessa Pia kattaa pöydän terassille.
Ensimmäisenä kesänä uudella mökillä ei tehty mitään muutoksia.
– Halusimme ensin katsella ja kuulostella, mikä oli hyvin, mitä halusimme säilyttää ja mitä muutoksia ilmaantuisi toiveisiin. Ei tullut tehtyä hätiköityjä päätöksiä, Pia kertoo.
Jos kokkailu sisätiloissa kyllästyttää, löytyy keittiölle jatke grillikatoksesta. Mökin päädyn katetulla terassilla on toinen ruokapöytä.
Ulkopuolelta mökki oli maalattu punamullalla. Sisällä seinissä, lattiassa ja katossa näkyi kellastunut mäntypuu. Ihan siisti ja kiva tunnelma, mutta ensimmäisen kesän lopulla Pia alkoi kaivata kotoista lekottelupaikkaa, johon käpertyä lukemaan kirjaa. Vanha puusohvakin tuntui epämukavalta. Kun Pia tapasi koristepuuseppäystävänsä rautakaupassa uudenvuodenaattona, alkoi ajatus muutostöistä herätä keskustelun lomassa. Jo saman talven aikana remonttimies hurautti moottorikelkalla jäätä pitkin saarelle projektia aloittamaan.
Vaaleat värit luovat mökin pienistä tiloista raikkaat ja tilavan tuntuiset. Värilliset tekstiilit tuovat sopivasti kontrastia sisustukseen.
– Ja tässä remontissa kävi juuri niin kuin monelle muullekin. Kun jotain lähtee tekemään, alkaa viereinen kohta näyttää ränsistyneeltä ja epäsiistiltä. Lopputuloksena oli totaalinen uudistus, jossa vaihdettiin osa ikkunoista, rakennettiin paloturvallisuuden vuoksi lisäovi, uusittiin sähköt, suurennettiin keittokomeroa saunan puolelta ja maalattiin koko mökki raikkain vaalein sävyin.
Takka raikastui valkoisella Kolibri-pinnoitteella. Edusta laatoitettiin liuskekivellä.
Valkoiset seinät ja katot avartavat tilaa. Lattian tummanruskea lautaparketti tuo sopivasti lämpöä. Vaikka lattianeliöitä mökissä on vain 35 neliön verran, huonekorkeus luo ilmavuutta. Suuri makuuparvi lisää myös käyttöneliöiden määrää. Alakerrassa on keittokomeron lisäksi oleskelutila ruokailutiloineen ja pieni puulla lämmitettävä sauna. Se tosin on pääsääntöisesti käytössä vain viileämpänä vuodenaikana, syksyllä ja talvella, sillä sitä lämmitettäessä kesäaikaan mökki kävisi asukkaille tukalaksi. Kesälöylyjä otetaan erillään sijaitsevassa rantasaunassa, josta on mukava pulahtaa Näsijärven vilvoittavaan veteen uinnille.
Lapset rakastavat tyyny- ja taljapesää. Sohva ja matto ovat Ikeasta. Seinällä on Seelan Ruusun päivän kunniaksi äidistä koulussa tekemä maalaus. Sen vieressä on Arvon maalaama kurki.
Myös mökin ulkoseinät saivat uuden ilmeen. Remonttimies rapsutteli ja hioi tarkasti vanhan punamultamaalin pois ja siveli pintaan usvanvaalean maalin.
Vaikka neliöitä ei ole paljon, lisää korkea huonekorkeus tilan tuntua. Sohva ja divaani on sijoitettu seinien viereen, jotta keskelle lattiaa jää mahdollisimman paljon tilaa oleiluun.
Mökin sisustuksessa on valkoinen vallalla. Valkoiset sohvat myös pysyvät valkoisina, sillä Pia on luonut perheen lapsille, Seelalle, Arvolle ja Aarnelle, ihan oman lekottelupaikan. Komea kasa tyynyjä ja lampaantaljoja on pehmeä pesä leikkimiseen, pelaamiseen ja lekotteluun.
– Etsin vedenvärisiä tyynyjä, ja aina kun sopiva löytyi, ostin mieleiset. Niitä kertyikin aika paljon, nauraa Pia iloisesti.
Nukkumapaikat sijaitsevat parvella. Pia teetti sänkyihin helmalakanat, jotta näkymä alhaalta parvelle on siistin ja huolitellun näköinen.
Vedensävyiset, turkoosit ja pienet siniset pilkahdukset piristävät valkeaa sisustusta. Kontrastina on ripaus mustaa taulujen kehyksissä ja kalusteissa.
– Pidän rauhallisesta tunnelmasta. En halua kerätä tänne liiaksi tavaraa, en edes käyttötavaraa. Olen järjestänyt jokaiselle perheenjäsenelle eteiseen verhon taakse korin, jossa säilyvät vaatteet, pyyhkeet ja muut käyttötavarat järjestyksessä. Kun suuntaamme mökiltä kotiin, on korista helppo poimia mukaan tarvittavat ja tuoda ne seuraavalla kerralla tullessa takaisin.
Yhtenäinen puuterassi kiertää mökkiä kahdelta sivulta. Pia on istuttanut kivien väliin muun muassa sitruunatimjamia.
Mökillä nautitaan leppoisista päivistä ilman kiirettä. Yrittäjäpariskunnan arjen vastapainona mökillä unohdetaan työnteko. Paitsi sellainen leppoisa kesäpuuha, jota myös kotioloissa paljon harrastetaan. Mökillä voi nimittäin aina suunnata pilkkomaan puita, jotta saunaan ja takkaan riittää klapeja.
Saunan ovi sai jäädä alkuperäiseen mäntypuiseen asuunsa. Eteisessä on tilaa kylpypyyhkeille.
– Puolen kilometrin soutumatka on tärkeä osa mökkifiilikseen siirtymistä. Sinä aikana jäävät työkiireet taakse. Mökillä on sallittua löhöillä, lekotella, paistatella päivää, siis olla vaan. Terassiakin laajennettiin, jotta mökillä ei tarvitse leikata nurmikkoa.
Suurelle laiturille mahtuu itse nikkaroitu sohva, jonka pehmusteet on teetetty kosteutta ja auringonvaloa kestävistä kankaista.
Kansilaudoitetulta terassilta pääsee kätevästi kulkemaan yhtenäistä puupolkua pitkin laiturille. Puu on mukava jalan alla ja luo mökin muuten luonnontilaiseen maisemaan tunnelmaan sopivaa rakennetta. Laiturin päässä on lisää tilaa lekotteluhetkiin.
Rantasauna lämpiää paljon kesäaikaan. Löylyistä pääsee pulahtamaan suoraan järven virkistävään veteen.
– Rakensimme laiturille suuren sohvan, johon päällystytin Tampereen Vaahtomuovi Oy:ssä sopivat tyynyt. Hankin ulkokäyttöön sopivan, kosteus-, home- ja uv-valosuojatun kankaan Eurokankaasta. Näkyvän lian voi siltä pyyhkiä helposti pois. Kun sohvalla on tarpeeksi tilaa, mahtuu koko perhe siihen oleilemaan.
Soutajan mieli virittyy vapaa-ajan taajuudelle, kun lähestyvä mökki alkaa häämöttää vehreyden keskeltä.
Laiturilla nautitaan rauhallisesta tunnelmasta, vesilintujen seuraamisesta, laineiden liplatuksesta, tuulen huminasta ja tietenkin uimisesta. Loppukesän hämärtyvinä iltoina Pia sytyttää laiturille lyhtyjä ja sohvalla katsellaan tähtitaivaan lumoa.
Soutumatkalta rantaudutaan mökkirannan suojaisaan poukamaan.
– Veden äärellä on vesilintujen elämän seuraamisesta tullut tapa. Edelliset omistajat kertoivat sorsien tulevan koputtamaan oveen, kun haluavat ruokaa. Luulin sitä vitsiksi, kunnes säpsähdimme ensimmäisen kerran koputusta. Aamulla on myös ihana herätä kuikan majesteettiseen huutoon.
”Sairastuin munasarjasyöpään vuonna 2009. Halusin kriisin keskellä treenata, mutta olla rauhassa ajatusteni kanssa. Floridassa kokeilemani suppaaminen tuntui juuri sellaiselta lajilta, ja kun jalkani sitten koskettivat vedessä keinahtelevan laudan pintaa, koitti sanoinkuvaamaton vapaus, rauha ja hiljaisuus.
Silloisessa kotikaupungissani Amsterdamissa oli talvi, mutta hakkasin kanavista jäätä pois, jotta pääsin aamulla suppaamaan ennen lasten heräämistä. Kun lautani lipui vedessä, sain taas yhteyden sairastumisen vuoksi koville joutuneeseen kehooni. Jos kuntoni oli heikompi, suppailin kävelyvauhtia, mutta koskaan ei tullut fiilistä, etten haluaisi laudalle.
Suppaamista voi harrastaa verenmaku suussa tai lipua hitaasti kävelylenkki-idealla.
Suppaamista voi harrastaa verenmaku suussa tai lipua hitaasti kävelylenkki-idealla. Itse olen enemmän maratoonari, vaikka välillä teenkin kovia intervalleja. Kun nopeus nousee 10 kilometriin tunnissa, olkapäitä ja yläselkää alkaa pakottaa ja syke nousee tappiin.
En pistä pahakseni, että supatessa sääret ruskettuvat nätisti ja keskikroppa tiivistyy. Olen kasvattanut itselleni aika maskuliiniset siivekkeet olkapäiden ja kaulan väliin, mutta tykkään lihaksikkaasta kropastani. Hollannissa suppasin läpi vuoden ja olin aina rantakunnossa. Suomessa sixpackini helottaa parhaimmillaan heinä-elokuussa.”
”Suppaaminen on koko elämäni. Kun vedet ovat auki, suppaan joka päivä säästä riippumatta. Se on yhtä tärkeää kuin ilma jota hengitän. Jos en pääse suppaamaan, tuntuu kuin en olisi saanut happea koko päivänä.
Suppasin läpi sairauteni, välillä itkien ja leikkaustikit kiristellen. Pakenin ihmisten sääliä vesille. Se, että menin ja tein, piti minut vahvana. Hoidin päätäni ja kroppaani parhaiten laudalla.
Paiskin vuosikaudet hommia menestyksekkäässä kansainvälisessä firmassa, mutta jätin työni suppaamisen takia.
Rakastan tunnetta, kun mela rikkoo meren tyynen pinnan varhain aamulla tai myöhään illalla. Livun hitaasti pitkin rantoja ja katselen Helsinkiä mereltä. Laudalla pääsen vaikka Kauppatorille kahville tai Korkeasaareen apinoita moikkaamaan. Vapauden ja riippumattomuuden tunne on huimaava.
Saatan suppailla kesäöisin Helsingin edustalla otsalampun valossa, vaikken ikinä suosittelisi sitä oppilailleni. Jos kesällä sattuu sopivan tyynet säät, aion ylittää Suomenlahden Tallinnasta Helsinkiin, sillä haluan olla ensimmäinen, joka sen tekee.
Paiskin vuosikaudet hommia menestyksekkäässä kansainvälisessä firmassa, mutta jätin työni suppaamisen takia. Säästöt ja säännölliset hoitoalan yötyöt mahdollistavat sup-yritykseni pyörittämisen.”
Pohja:
1 pkt valmista piirakkataikinaa
Täyte:
1 keltasipuli
1 punasipuli
3 suurta purjoa
2 rkl voita
2 tl tuoretta timjamia hienonnettuna
suolaa
pippuria
2 tl sokeria
1 dl kana- tai kasvislientä
(fondista tai kuutiosta)
2 tl balsamiviinietikkaa
Koristeluun:
tuoretta timjamia hienonnettuna
1. Kuori ja hienonna sipulit. Leikkaa purjo noin sentin paksuisiksi viipaleiksi.
2. Kuullota sipuleita voissa pannulla, kunnes ne ovat kauniin kullanruskeita. Lisää timjami, suola ja pippuri ja ota pannu pois liedeltä.
3. Sulata 1 rkl voita ja 2 tl sokeria toisella pannulla. Laita purjoviipaleet vieri viereen pannulle ja paista miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat paistopuolelta kauniin ruskeita.
4. Lisää kana- tai kasvisliemi ja balsamiviinietikka. Anna purjojen kiehua miedolla lämmöllä, kunnes ne ovat pehmenneet. Älä käännä purjoja kypsennyksen aikana. Anna kiehua, kunnes neste on haihtunut ja karamellisoitunut.
5. Kauli taikina ohueksi ja painele se piirasvuoan pohjalle (vuoan halkaisija noin 24 cm). Pistele pohja haarukalla.
6. Levitä sipuliseos pohjalle ja purjot sipuleiden päälle niin, että paahtunut pinta on ylöspäin. Valuta purjopannulle jäänyt neste sipuleiden päälle ja ripota pinnalle vielä timjamia.
7. Kypsennä piirakkaa 175-asteisen uunin alatasolla noin 30 minuuttia, kunnes taikinan pinta on kauniin kullanruseka.
Vinkki: Voit paistaa piiraan myös korkealaitaisessa valurautapannussa.
