Herkullisista marjapensaista ei tarvitse tinkiä pienelläkään pihalla. Syötäviä marjoja tuottavia pensaita voi käyttää aidanteissa, pensasryhmissä ja perennapenkeissä. Jos valoa on riittävästi, pieneen pihaan saa istutettua vaikka perhepensaan. Perhepensas tarkoittaa lähekkäin, jopa samaan istutuskuoppaan, istutettuja erilajisia pensaita, jotka kasvavat lomittain.

Marjovat pensaat tarvitsevat melko runsaasti valoa. Myös maan on oltava hyvässä kasvukunnossa: multavaa ja hyvin läpäisevää. Eloperäisellä humuksella rikastettu hiekka- ja moreenimaa on hyvä kasvualusta marjapensaille. Jos pensaat istutetaan riviin, on kätevää kaivaa yhtenäinen istutusoja, johon lisätään tuoretta multaa ja kompostia. Vapaasti kasvavaan aidanteeseen voi istuttaa eri lajeja luonnonmukaisesti sekaisin, kunhan valitsee lähes samankorkuisia lajeja.

Elo–syyskuussa istutetut pensasaidat lähtevät heti keväällä vauhdikkaaseen kasvuun, joten syksy on ihanteellinen istutusaika.

Parhaat marjovat pensaat

MARJATUOMIPIHLAJA

Kaikilla tuomipihlajilla on syötävät marjat, mutta yleensä ne kelpaavat ainoastaan linnuille. Ihmisille kelpaavia marjoja tuottaa saskatoonina tunnettu marjatuomipihlaja, joka menestyy mainiosti Suomessa. Saskatoonin marjat ovat monikäyttöisiä ja soveltuvat muun muassa hilloihin, mehuihin, marmeladeihin ja kotiviinin valmistukseen. Maku muistuttaa mustikkaa, ja vitamiinien ja antioksidanttien pitoisuus onkin hyvin lähellä sitä.

Marjatuomipihlaja on loistava aidannekasvi. Se kasvaa suorana ja ryhdikkäänä eikä leviä holtittomasti. Alkukesän kukinta on upea, sillä valkoisia kukkia aukeaa runsaasti. Marjatuomi-pihlaja tarvitsee aurinkoisen kasvupaikan ja läpäisevän maaperän.

MARJA-ARONIA

Marja-aronia on loistava koristepensas kauniine kukintoineen ja upean syysvärinsä ansiosta. Lisäksi se on satoisa marjakasvi. Yksikin pensas riittää sadon saamiseen. Marja-aronia on täysin itsepölyttyvä. Marjat soveltuvat hyvin viiniksi ja mehuksi. Niissä on paljon eri vitamiineja. Tanniinit maistuvat kielellä, mutta karvaus katoaa sekoittamalla joukkoon muita marjoja ja sitruunahappoa.

JAPANINRUUSUKVITTENI

Ruusukvitteni kukkii upeasti kesäkuun alussa hehkuvan tiilenpunaisin kukin. Se tuottaa keltaisia, suuria hedelmiä ja hehkuu syksyllä keltaisena. Helppohoitoinen pensas ei kasva kovin suureksi ja on vaatimaton kasvupaikan suhteen. Se sopii hyvin sekaistutuksiin muiden marjapensaiden kanssa; kokeile yhdistää karviainen ja ruusukvitteni. Ainoan miinuksen se saa ilmavan kasvutapansa vuoksi, minkä vuoksi se ei pysty taistelemaan rikkaruohoja vastaan.

Ruusukvittenin hedelmät tuoksuvat ihanilta. Hedelmät kypsennetään ennen käyttöä, sillä tuore hedelmä on kova ja kirpeä kuin sitruuna. Kvittenivalmisteiden maku on taivaallinen, ja siitä on helppo tehdä hyytelöä tai marmeladia runsaan pektiinin ansiosta.

TYRNI

Tyrnin marjoissa on valtavasti vitamiineja ja antioksidantteja. Myös siementen öljy vahvistaa yleiskuntoa. Kasvi on komea hopeanharmaine lehtineen. Tyrniä voi istuttaa etenkin meren läheisyyteen moreenimaille aurinkoon.
Tyrni on kova tekemään juuriversoja ja leviää niiden avulla. Kotipihalle kannattaa valita matalakasvuisia lajikkeita kuten Rudolf tai Mary. Tyrnit ovat kaksikotisia, mikä tarkoittaa sitä, että pitää muistaa istuttaa ainakin yksi poikapensas (hedepensas) tytöille (emipensaille).

Tyrni on satoisa, mutta sen kerääminen on hidasta. Marjat kannattaa kerätä kypsinä melko myöhään syksyllä, jolloin niihin on tullut hieman enemmän makeutta. Marjojen hyvää tekevät aineet tulevat parhaiten hyödyksi, kun marjoista puristaa tuoremehua.

MARJASINIKUUSAMA

Marjasinikuusaman kasvutapa on mukavan tiheä ja se soveltuu hyvin näkösuojaksi. Sitä voi yhdistää myös muiden pensaiden kanssa vapaasti kasvaviin sekalajiaidanteisiin. Se viihtyy myös hieman varjoisassa paikassa. Pensas on kestävä ja menestyy koko maassa. Kukinta on aikainen, ja satoa alkaa saada etelässä jo kesäkuussa. Marjojen maku on mieto, mustikkamainen, ja niitä voi käyttää tuoreina, hilloissa, kuivattuina, pakastaa tai keittää mehuksi esimerkiksi raparperin kanssa. Kasvi on ristipölytteinen, joten useampi pensas varmistaa sadon.

HERUKAT

Ihania herukoita saa punaisena, vaalean-punaisena, valkoisena, mustana ja vihreänä. Kaikissa on hieman erilainen, hieno maku. Herukat ovat helppoja kasvatettavia. Satoisin ja kaunein pensas kasvaa aurinkoisella paikalla. Pieneen pihaan voit istuttaa esim. kolmen pensaan ryhmän tai aidanteen. Punaherukat kasvavat mustaherukoita suuremmiksi. Herukka-pensaita pitää muistaa leikata ajoittain joko keväällä tai sadonkorjuun jälkeen. Leikkauksessa poistetaan noin 5 vanhinta versoa ja jätetään saman verran uusia kasvamaan. Kannattaa poistaa myös liian lamoavat oksat pensaan reunoilta, ellei halua varta vasten juurruttaa taivukasta, josta saa uuden pensaan. Maltillinen lannoitus; varo antamasta liikaa typpeä. Herukat sopivat kaikkeen, mihin marjoja ylipäätään voi käyttää.

KARVIAINEN

Piikikäs karviainen on sievä ja satoisa pensas esimerkiksi matalaan perennaryhmään istutettuna. Se ei pysty taistelemaan
rikkaruohoja vastaan yksin, joten juurten ympärykset kannattaa kattaa esimerkiksi kuorikatteella. Karviaisista leikataan vuosittain yli viisivuotiaat oksat. Kannattaa pitää varansa lamoavien oksien kanssa, sillä ne juurtuvat herkästi maahan. Tällaisen luontaisen pistokaslisäyksen tuloksena syntyvän taimen voit irrottaa emostaan ja istuttaa muualle puutarhaan. Karviainen antaa parhaan sadon auringossa, joten se sopii esimerkiksi eteläsivulle puutarhan reunakasviksi.

PENSASMUSTIKKA ja KANADANMUSTIKKA

Pensasmustikoiden viljely ei ole vaikeaa, jos puutarha sijaitsee metsäisellä tontilla. Kuten tavallinen mustikka, myös nämä amerikkalaiset serkut tarvitsevat happaman, kostean ja kuohkean maan. Runsain sato ja kaunein syys-väri saavutetaan riittävän valoisassa ja tuulilta suojaisassa paikassa. Istuta pensasmustikoita aina useita yksilöitä, sillä ne kaipaavat viereen
kaveria, joka varmistaa pölytyksen. Pensas-mustikoiden viljelyä voi kokeilla havu- ja rodomullassa myös isossa ruukussa parvekkeella, sillä ne ovat hyvin kylmänkestäviä (esim. lajike Northsky).

AMERIKANHEISI

Amerikanheisi on komea koristepensas, joka kasvaa 2–4 metriä korkeaksi ja melko leveäksi. Aivan pieneen pihaan pensas ei sovi, mutta isommilla pihoilla se istuu samaan aidanteeseen esimerkiksi marjatuomipihlajan kanssa. Marjoja voi käyttää hyytelöissä, mehuissa ja hilloissa. Siemenet kannattaa siivilöidä karvauden vähentämiseksi.

Amerikanheisi kasvaa kauneimmaksi paikassa, jossa on tasainen kosteus. Savimaa onkin sille oikein sopivaa. Jos kasvi altistuu kuivuusstressille, se saa helposti tuholaisvioituksia ja kasvitauteja.

MIKÄ: 5 h + k, 116 m². MISSÄ: Lauttasaaressa, Helsingissä. TÄÄLLÄ ASUVAT: Saija Toropainen miehensä ja kahden tyttärensä Vilinan ja Sylvian sekä vuoroviikoin miehensä pojan Ilkan kanssa.

Ruokailutilassa Artekin kalusteet ovat sulassa sovussa Ikean julisteen ja Secto Designin valaisimen kanssa. Pöytäliina on Finlaysonin mallistosta.

Uuden asunnon etsimisellä oli kiire. Kun Saija perheineen näki Lauttasaaressa sijaitsevan asunnon kuvat netissä, he päättivät mennä saman tien näyttöön.

– Pihalta kuului lasten ääniä, lapsiperheitä ja naapureita tuli vastaan rapussa, taloyhtiö vaikutti yhteisölliseltä ja tiiviiltä. Kun astuimme sisään asuntoon, tiesimme heti, että siinä olisi uusi kotimme, Saija kertoo.

Eteisessäkin on ajateltu lapsia. Heille on hankittu oma naulakko.

Arkkitehti Erkki Karvisen suunnittelema kahdeksan huoneiston pienkerrostalo sijaitsee Lauttasaaressa aivan meren tuntumassa. Parvekkeelta näkee kaistaleen merta ja lenkkipolulle pääsee melkein suoraan kotiovelta.

1990-luvun keittiö ei ole Saijan suosikki, mutta kelpaa arjen askareisiin ja ruoanlaittoon.

Ei omakotitaloa

Saijalle oli aina ollut selvää, ettei perhe hanki omakoti- tai rivitaloa. Hän haaveili jo pikkutyttönä kerrostalossa asumisesta ja sellaisesta Melukylän lapset -tunnelmasta.

Saija kerää vanhaa Iittalan lasia. Punainen väri on yksi suosikeista. Lasien sekaan on päässyt myös puusta veistetty Vietnamin kansallislintu.

– Olisin halunnut kulkea ovelta ovelle ja soitella kavereiden ovikelloja. Asuin Iisalmessa omakotitalossa metsän keskellä ja naapureihin oli pitkä matka, Saija toteaa.

Olohuone on sisustettu harkiten ja klassikoita käyttäen. Sohva on Adean ja hankittu Vepsäläiseltä.

Perhe halusi kerrostaloasunnon läheltä keskustaa, kuitenkin rauhalliselta paikalta luonnon ja rannan läheisyydestä. Tämän takia Lauttasaari oli mitä mainioin valinta. Aikaisempikin koti sijaitsi samalla alueella, joten kaupunginosa oli ennestään tuttu. Tarhat ja koulut sijaitsevat kivenheiton päässä.

Olohuone jatkuu luontevasti ruokailutilaan. Takka rajaa tilan mukavasti. Seinälle on rakennettu taideteos Vitran itse koottavista palasista.

– Nautin siitä, että voin lenkkeillä meren rannassa ja istahtaa vaikka kivelle itkeä tirauttamaan, jos siltä tuntuu, Saija toteaa.

Isäntä on hankkinut tanskalaisen designnojatuolin 30 vuotta sitten. Taulu on Ulla Rantasen grafiikkaa.

Sujuva arki

Kerrostalossa on myös se hyvä puoli, että lapsilla on naapurissa paljon kavereita ja he voivat helposti vierailla toistensa luona.

Parvekkelle mahtuu ruokailuryhmän lisäksi tuoleja myös auringonottoa varten.

– Arkisin tarhan ja koulun jälkeen välipalan syötyään naapuruston lapset kirmaavat pihalle leikkimään ja sama käytäntö on viikonloppuisin. Lapset sujahtavat luontevasti pihalle sekä naapureihin leikkimään. Meilläkin on usein iso porukka tenavia syömässä tai välipalalla, Saija sanoo.

Kulmaparveke on suuri kerrostalon parvekkeeksi. L-muotoisen parvekkeen päädystä siintää meri.

Saija pitää klassisista huonekaluista, eikä välitä niinkään sisustuksen trendeistä. Hän ajatteli nuorempana, ettei hanki omaan kotiinsa yhtään Alvar Aallon huonekalua. Lapsuuden kodissa niitä oli ollut tarpeeksi. Mutta iän myötä, valkoisen sisustuskauden jälkeen klassikot ovat tulleet jäädäkseen.

Ilkan huoneen sohva toimii myös sänkynä. Säästölippaat ovat Saijan lapsuudesta. Ilkka on tarkka oman huoneensa ilmeestä ja tykkää sisustamisesta.

– Aion myös säästää huonekalut omille tyttärilleni, sillä ne kestävät aikaa, Saija sanoo.

Turkoosit lasiesineet ovat löytäneet paikkansa Ilkan huoneen lipaston päältä. Valaisin sointuu hyvin väreihin.

– Koti ei saa olla museo eikä elämä myöskään jatkuvaa sisustamista. En ymmärrä ihmisiä, jotka vaihtavat sisustusta puolen vuoden välein, Saija sanoo.

Makuuhuoneeseen mahtuu juuri ja juuri pariskunnan sänky ja Aallon jakkara yöpöydäksi.

Lapsille oma rauha

– Meillä on kodin isoin huone, lapset huudahtavat ensitöikseen pihalta saavuttuaan.

Saija halusi antaa lapsilleen asunnon isoimman makuuhuoneen, jotta luovaan leikkiin on tilaa ja leikit voivat jäädä myös kesken. Oven saa aina tarvittaessa kiinni, mikä takaa lapsille oman rauhan.

Hammasharjat ovat järjestyksessä ja kaikilla on oma nimikkomuki.

– Aikuisille jää tilaa oleskella keittiössä, olohuoneessa ja omassa makuuhuoneessaan, joten miksi änkeäisimme lapset pienimpään huoneeseen, Saija miettii.

Lastenhuoneessa on hyvin kaappitilaa leluille ja kaikille askartelutarvikkeille. Kirjat ovat hyvässä järjestyksessä, mutta luontevasti saatavilla.

Lapset saivat itse tehdä puun seinälle sisustustarroista. Nukkekoti ja leikkilinnat ovat esillä hyllykön päällä.

– Lastenhuone ei saa mielestäni olla äidin toiveiden mukaan sisustettu, vaan sen pitää olla lasten näköinen ja heidän toiveidensa mukainen. Leikit saavat jäädä kesken, jäähän aikuisillakin tavaraa työpöydälle, Saija toteaa.

Saija halusi myös sijoittaa lasten vaatteet niin, että he saavat otettua ne itse kaapista. Näin lapset oppivat omatoimisuutta.

Sävyihin sopivat sisustustarrat ovat helppo tapa muunnella lastenhuoneen ilmettä. Sängyn päällä lentelevät linnut.

Lasten asialla

Saija on opettanut tyttärilleen lelujen kierrättämistä. Hän toimii Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piirin puheenjohtajana, ja he järjestävät tietyin väliajoin lelukeräyksiä. Myös Saijan lapset antavat keräykseen omia lelujaan.

Kerrossänky mahdollistaa enemmän leikkitilaa huoneeseen.

– Pidän tärkeänä, että lapseni ymmärtävät kierrättämisen merkityksen ja ettei kaikki ole itsestään selvää, Saija sanoo.

Lapset ovat Saijalle tärkein asia niin kotona kuin töissä. Hän voisi puhua loputtomiin luovan leikin merkityksestä ja sujuvasta arjesta. Omien lasten myötä lasten hyvinvointi ja yhteiskunnallinen vastuu ovat tulleet Saijalle entistä tärkeämmiksi.

Nukkekoti on sisustettu kauniilla pienillä huonekaluilla.

Nyrkkeilijä Mira Potkonen kertoo treeninsä kulmakivet. Näillä metodeilla tuli menestys Rion olympialaisissa:

• Sähikäisestä luonteestani on ollut hyötyä, sillä nyrkkeily on ennen kaikkea nopeuslaji. Jos jalat eivät toimi, sinut jyrätään ja saat turpiisi.
• Harjoittelen paljon ottelussa elämistä: suunnanmuutoksia, hämäämistä ja vastustajan paletin sekoittamista. Menen sivulle, taakse, eteen, kierrän, lähden muka vasemmalle, mutta olenkin jo oikealla.
• En tee mitään junttaavaa tai lataa niskaan maksimipainoja. Teen aika kevyillä painoilla, mutta järjettömän määrän toistoja, tuhansia iskuja viikossa. Vain siten jaksaa lyödä, lyödä ja lyödä.
• Varjonyrkkeilen kilon käsipainoilla kahden minuutin settejä ja isken penkkipunnerruksia 30 kilon painolla ja yhdistän sarjaan kuntopalloheittoja. Kyykkysarjatkin päätän penkkihyppyihin. Koko ajan toteutuu kaava: voimaa + nopeutta.
• Juoksulenkkien päälle tikkaan rappusia tai vedän 60 metrin vetoja.
• Voittamisentahtoni on hirveä! Vaikka olisin ihan sippi, niin taistelen ja revin voiton väkisin.

Mira valitsi Fitin lukijoille treeniohjelmastaan kolme käsiliikettä, jotka sinunkin on helppo ujuttaa salitreeniisi.

1 Boltti

Kuntopallo on yksi parhaista välineistä räjähtävyyden treenaamiseen. Tämän heittoliikkeen valmentaja Maarit Teuronen löysi pikajuoksija Usain Boltin treenivideolta. Se kehittää ylävartalon voimaa ja vatsoja. Tarvitset 3–5 kilon kuntopallon ja kaverin.

* Asetu matolle ja nosta jalat ilmaan siten, että ne muodostavat ylävartalon kanssa v-kirjaimen.

* Nappaa kaverin heittämä pallo kiinni molemmin käsin. Heitä se yhdellä kädellä räväkästi hartian edestä takaisin. Tukikäsi on kevyesti pallon alla, heittokäsi ojentuu suoraksi ja saattaa pallon loppuun asti.

* Pidä vartalo koko ajan hallittuna v-asennossa.

* Heitä 4 x 2 minuuttia vuorokäsin. Pidä sarjojen välissä minuutin tauko.

2 Kuminauhalyönnit

Kuminauha on toinen paljon käytetty treeniväline, sillä se taipuu moneen ja antaa napakan vastuksen. Kuminauhanyrkkeily piinaa olkapäitä, hauiksia ja ojentajia.

* Kierrä kuminauha tolpan ympäri ja ota päistä/kahvoista kiinni. Mitä kauempana seisot, sitä tiukempi vastus.

* Pidä jalat kapeassa haarassa, keskivartalo piukkana ja rintaranka auki.

* Nyrkkeile nopeita iskuja ilmaan. Iske käsi aina suoraksi rystynen edellä. Kuminauha kulkee pari senttiä hartioiden yläpuolella. Liike on haastavampi, jos nyrkkeilet hieman yläviistoon.

* Jos haluat kehittää kestävyysvoimaa, nyrkkeile 4 x 2 minuuttia hieman löysemmällä kumpparilla. Nopeusvoimaa treenaat nakuttamalla nopeita iskuja 4 x 1 minuuttia kireämmällä kumpparilla.

3 Punnerrus jalat korotettuina

Miran mukaan timmit kädet eivät vaadi liikekikkailuja, vaan erilaiset punnerrukset purevat oikein hyvin. Tässä versiossa lisähaaste tulee korotetuista jaloista. Kapea ote kurittaa ojentajia ja olkapäitä, ja kun kädet ovat nyrkissä myös ranteet vahvistuvat.

* Asetu kapeaan punnerrusasentoon kädet nyrkissä ja rystyset maassa. Nosta jalat 20–30 sentin korokkeelle.

* Pidä keskivartalo ja ranteet tiukkoina, peppu alhaalla. Niska on selän jatkeena ja katse alas. Punnerruksessa kädet nuolevat kylkiä.

* Punnerra 3 x 8. Kun sujuu, lisää toistoja.

Selki-aseman Tre

”Selki-aseman yksinkertainen Tre-lamppu on suosikkini vuodesta toiseen. Sen on suunnitellut Elina Järvinen.”

– Johanna Hörkkö, Kotilo

Selki-asema
Vekselintie 1
Selki

Himmeen Filly

”Himmee on suomalainen valaisinyritys, jonka on perustanut muotoilija ja puukäsityönopettaja Timo Niskanen. Jalkalampuista suosikkini on Filly.”

– Maire Haarla, Kettukarkki

Himmee
p. 040-910 9190

Jieldén LOFT D9406

”Lattiavalaisimeksi olen haaveillut jo vuosikaudet Jieldén Loft D9406 -valaisinta – tai vielä mieluummin jotain sen vanhaa versiota suoraan pariisilaisesta antiikkiliikkeestä.  Jos saa sanoa myös lempiseinävalaisimen, musta Flos 265 -seinävalaisin on koko haavelistani ehdottomalla kärkipaikalla.”

Marja Korhonen, Vaaleanpunainen hirsitalo

 Jieldé

4–6 annosta

1 kg luutonta naudanrintaa

Mausteseos:

1 rkl sinappia
1 ½ rkl rouhittua mustapippuria
¾ rkl suolaa
1 tl valkosipulijauhetta
1 tl sipulijauhetta
¾ rkl chilijauhetta
¾ rkl paprikajauhetta
1 tl kuivattua persiljaa
2 tl kuivattua oreganoa

Lisäksi:

esim. hikkori- tai mesquite-savustuslastuja

Aasialainen kaalisalaatti:

200 g punakaalia
1 porkkana
kourallinen sokeriherneen palkoja
2 kevätsipulinvartta
1 vihreä jalapeno
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl riisiviinietikkaa
1 tl sokeria
ripaus suolaa
rouhittua mustapippuria

Lisäksi:

1 maalaisleipä
korianteria
hoisinkastiketta

1. Poista tarvittaessa ylimääräinen rasva lihan pinnalta, mutta älä kaikkea, koska ohut kerros rasvaa antaa lihalle mureutta.

2. Sivele lihan pinta sinapilla. Sekoita kuivat mausteet keskenään ja hiero mausteseos lihan pintaan. Anna maustua jääkaapissa kelmulla peitettynä seuraavaan päivään.

3. Ota liha lämpenemään ainakin puoli tuntia ennen kypsennystä. Savusta lihaa rasvapuoli ylöspäin 5–6 tuntia miedolla lämmöllä. Lisää savustuslastuja kypsennyksen puolivälissä. Voit halutessasi esikypsentää lihaa myös uunissa ennen savustusta 125 asteessa 2–3 tuntia ja lopun ajan savustimessa. Anna lihan vetäytyä foliolla peitettynä savustuksen jälkeen. Viipaloi liha.

4. Leikkaa kaali ohuiksi suikaleiksi esimerkiksi juustohöylän avulla. Kuori ja raasta porkkana. Hienonna sokeriherneen palot, kevätsipuli ja jalapeno. Sekoita kaikki salaatin ainekset keskenään ja anna maustua ennen tarjoilua.

5. Leikkaa maalaisleipä viipaleiksi. Paahda viipaleet molemmin puolin grillissä, kuivalla kuumalla pannulla tai uunissa.

6. Laita yhdelle leipäviipaleelle kaalisalaattia, lihaa, korianteria ja hoisinkastiketta. Paina päälle toinen leipäviipale. Leikkaa pitkät leipäpalat kahtia ja tikuta halutessasi grillitikuilla.

Valmistusaika: noin 40 minuuttia + lihan kypsennys noin 6 tuntia
Vaikeusaste: hieman työläs
Hinta: noin 22 euroa

Helsinki:

Malminkartanon täyttömäki

”Tarpeeksi haastetta porrasjuoksuun ja fiilis katossa, koska juoksijoita on yleensä runsaasti!”

”Tarpeeksi portaita, jyrkkyys ja pituus vaihtelevat.”

”426 porrasta. Eka osion menen aina kovaa juosten. Toisen ja kolmannen joka toiselle portaalle askeltaen. Alas sivupolkua hölkäten ja spurtti portaille. 5–10 kierrosta.”

Tuomiokirkon portaat

”Sunnuntaiaamuisin on japanilaisilla turisteilla ihmettelemistä!”

Majavatien portaat, Herttoniemi

”Kivasti erikorkuisia portaita vaikka iltalenkin lomaan.”

Tampere:

Pispalan portaat

Pyynikin näkötornin portaat

”Huipulla aukeaa järvimaisema. Ylhäällä voi nauttia kupin tuoretta kahvia ja alhaalla pulahtaa uimaan.”

Lahti:

Salpausselän hyppyrimäen portaat

Radiomäen portaat

Lappeenranta:

Hyväntuulentien portaat

”Nimikin osuva treenaamiseen!”

Myllysaaren portaat

”Ihana maisema ja sopivan pitkät!”

Kerava:

Keinukallion ulkoilukeskuksen portaat

”Uudenkarheat ja huippukunnossa!”

Hämeenlinna:

Aulangon karhuluolan portaat

Kajaani:

Vimpelinlaakson hyppyrimäen portaat

Kemijärvi:

Hyppyrimäen portaat

Kontiolahti:

Lykynlammen hyppyrimäen portaat

”Pitkät ja jyrkät, saavat lihakset tutisemaan!”

Kirkkonummi:

Hviträskin portaat

Hyvinkää:

Sveitsin portaat

Kuopio:

Puijon hyppyrimäen portaat

”Hikitakuu, maisemat kohdallaan!”

Turku:

Kuuvuoren portaat

”Hyvässä kunnossa olevat puuportaat ovat joustavat jalalle. Kaksi eri porraskorkeutta tuo monipuolisuutta treeniin.

Paavo Nurmen stadionin portaat

”Porrasjuoksun jälkeen voi treenata vaikka aidoilla tai pituushyppypaikalla.”

Martinkirkon portaat

Jyväskylä:

Harjun portaat

”Sopivan pitkät puuportaat keskellä kaupunkia.”

Touruvuoren luontopolun portaat

Kuusamo:

Konttaisen vaaralle nousevat portaat

Espoo:

Laurinlahden rannan portaat

”Plussana ylhäältä avautuvat, upeat merimaisemat.

Kittilä:

Levin Eturinteen portaat

Oulu:

Kiskonpolunsillan portaat

Paimio:

Varasvuoren mäkikeskuksen portaat

Kouvola:

Hyppyrimäen portaat

Lohja:

Uimahallin portaat

”Puuportaat ovat tarpeeksi leveät, jotta myös yhdellä jalalla hyppiminen onnistuu.”

Harjavalta:

Paratiisin luontopolun portaat

”Lehtomaisema, oma rauha ja uintimahdollisuus hikoilun jälkeen.”

Suomussalmi:

Soiva metsä

”Lyhyet mutta jyrkät portaat. Ympärillä kangasmaasto ja ihanat hiekkaharjut, ilma puhdasta ja paikka yleensä rauhallinen.”

Mänttä:

Mäntänvuoren portaat

”232 porrasta 3 x viikossa!”

Vimpeli:

Saarikentän pesäpallostadion

”Samat portaat, joilla koko Vimpeli istuu kannustamassa pesispeleissä. Ei voi tulla kuin hyvä treeni!”

Keminmaa:

Kallin luontopolun portaat

Pori:

Stadionin portaat

Salo:

Uskelankirkon portaat

Valkeakoski:

Eerolan hyppyrimäen portaat

”Vinot ja paljon käytetyt, mutta ihanasti luonnonhelmassa.”

Neljälle

300 g kuskusia
1 prk kikherneitä
20 mustaa ja vihreää oliivia
2 rkl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
500 g broilerin rintafileitä

Marokkolainen mausteseos:
1 tl jauhettuja korianterinsiemeniä
1 tl jauhettua juustokuminaa
½ tl chililastuja

Lisäksi:
2 rkl öljyä
3 punaista paprikaa
karkeaksi hienonnettua persiljaa koristeluun
leipää
kreikkalaista tai turkkilaista jugurttia

1. Keitä kuskus ohjeen mukaan. Huuhtele kikherneet kylmällä vedellä ja sekoita ne kuskusin, oliivien ja oliiviöljyn kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla.

2. Pyörittele broilerinpalat marokkolaisessa mausteseoksessa ja ruskista ne öljyssä kuumalla pannulla. Vähennä lämpöä ja paista lihoja 3 minuuttia molemmilta puolilta.

3. Viipaloi paprikat, poista siemenet ja laita ne uunivuokaan broilerinpalojen kanssa. Levitä kuskus päällimmäiseksi ja paista 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Ripottele hiukan persiljasilppua koristeeksi ja tarjoile leivän ja jugurtin kanssa.

1 kg kokonaisia silakoita

Lisäksi:

esim. leppäpurua
karkeaa meri- tai sormisuolaa

1. Huuhtele silakat.

2. Voitele savustusritilät öljyllä. Asettele silakat ritilälle vierekkäin.

3. Savusta silakoita noin puoli tuntia.

4. Mausta suolalla ja kääri voipaperiin sekä vielä sanomalehteen maustumaan.

Valmistusaika: noin 15 minuuttia + savustusaika 30 minuuttia
Vaikeusaste: helppo
Hinta: noin 3 euroa

4 hengelle

350 g perunoita
suolaa
öljyä

Dippikastike:
2 dl maustamatonta jogurttia
1 ½ dl tomaattipyreetä
1 pieni valkosipulinkynsi puristettuna
Silputtuja yrttejä, esim. persiljaa ja
ruohosipulia.

1. Pese perunat ja leikkaa ne ohuen ohuiksi siivuiksi. Laita perunat leivinpaperoidulle uunipellille. Sirota päälle suolaa ja valuta öljyä.

2. Kypsennä perunoita 200-asteisen uunin keskitasolla noin 15–20 minuuttia. Varo, etteivät perunat pala.

3. Ota perunat uunista ja levitä ne talouspaperille, jotta rasva imeytyy paperiin.

4. Valmista dippi. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

5. Tarjoa alkupalana tai naposteltavana.

Vanhus – kuin nahjus, vätys, surkimus, hutilus, tylsimys, ilkimys, typerys. Minuun karahtaa vähättelypääte: us. Sanassa näkyy arvomaailmamme kylmällä tavalla. Eikä Suomessa vanhus-sanaa säästellä.

Kuulen vähän yli viisikymppisten käyttävän itsestään sanaa vanhus. Vaikka kyse olisi leikillisyydestä, leikissä on pala totta. Sekin kertoo yhteiskunnastamme. Missä mennään, kun ihminen, joka on tiukasti työelämässä ja joka elää mahdollisesti vielä yli 40 vuotta, kutsuu itseään vanhukseksi?

Oletpa sinä nuorekas

Arjessa havaitsen kaikenlaista.

Juttelin itseäni nuoremman ihmisen kanssa kesätapahtumasta. Hän pohti, että siihen osallistui oli yllättävän paljon  vanhoja ihmisiä. Minä siihen, että tapahtuma oli aika kallis, ja että vähän vanhemmilla kenties on enemmän rahaa käytössään kuin vaikkapa opiskelijoilla tai nuorilla perheillä.

Uteliaisuuttani vielä kysyin, kuka on hänen mielestään vanha. ”No sellainen kuusikymppinen”, hän vastaa.

”Ai, niin kuin minä?”

”No, mutta ethän sä näytä kuusikymppiseltä. Sinähän olet niin nuorekas”, hän siihen.

Jäin miettimään useampaakin asiaa. Tulinko ja olisiko minun pitänyt tulla iloiseksi, kun joku sanoo näin? Onko joku formaatti, jolta tässä iässä pitäisi näyttää? Eivätkö kaikki ihmiset näytä erilaisilta kaikenikäisinä?

Arvo-olettamus on tässä selkeä: on hyvä asia näyttää nuorelta. Nuoruus on se hyvä, kuusikymppisyys ei.

Vanhus on yksilö – jopas jotakin!

Kesällä hieraisin silmiäni, kun Hesari otsikoi: Vanhuskin on yksilö. Jutussa kerrottiin tavoitteesta pitää vanhoista ihmisistä huolta jokaisen omien tarpeiden mukaan. Tarkoitus on varmasti hyvä, mutta…

Massauttaminen on vaarallista ja johtaa nopeasti syrjivään ajatteluun ja toimintaan.  Että kaikki miehet, naiset, tietyn rotuiset ja tietyn maalaiset olisivat kaikki samanlaisia. Jokainen  kokemus alentuvasta kohtelusta on epäreilu.

Mutta ei vanheneminen  itsessään viisastuta. Joku on sanonut, että vanhana kohtaa kaiken tekemänsä. Eli jos olet ollut kunnon ihminen nuorena, olet sitä vanhanakin. Kolmekymppisestä pöntöstä hyvinkin kehittyy kuusikymppinen pönttö.

Sosiaalinen kupla on vaarallinen

Sosiaaliset kuplat johtavat helposti syrjintään.  Elämänpiiri ja sosiaaliset ympyrät voivat olla näennäisesti laajat, mutta ne ovat myös ohuet. Kun arki eriytyy, emme enää kohtaa erilaisia ihmisiä luontevasti.

Minusta tuntuu, että digimania johtaa salakavalasti ikäsyrjintään. Pidän minäkin älypuhelimestani. Pidän mobiilipankista ja digitaalisesta passinhausta. Tässäkin kirjoittelen digimediaan Spotifyn minulle laatima soittolista korvissani.

Kaikki edellä mainittu mukavoittaa elämääni kyllä. Mutta eivät digitaidot  mittaa kenenkään yksilöyttä tai ihmisarvoa. Töissäkin useimmat meistä tarvitsevat paljon muitakin kuin digitaalisia taitoja.  Kaikenlaista voi myös oppia, kaikenikäisenä.

Kelpaa presidentiksi ja pääministeriksi

Arkinen työelämä ja nuorekkuuden ihailu kaventavat perspektiiviä. On mieltä herättävää katsoa, mihin yli 50-vuotiaat tänä päivänä kelpaavat.

Yhdysvaltojen presidentiksi äänestetään Hillary Clinton, 68. Tai Donald Trump, 72, joka on ilmielävä todiste pönttöyden iättömyydestä ja myös vaarallisuudesta. Britannian pääministeriksi valittiin Theresa May, 59. Saksaa johtaa liittokansleri Angela Merkel, 62.  Paavi Fransiscus, 79, hyödyntää (tiimeineen, arvaan) Twitteriä yhtä taitavasti kuin diginatiivit. Suomalaiset arvostavat presidentti Sauli Niinistöä, 66.

Toisin kuin tavistöissä, ikä ei tule ensimmäisenä mieleen, kun heistä puhutaan. Erittäin vastuullisissa töissä vuosista ei ole haittaa ja niiden arvioidaan olevan ennen muuta hyödyksi.

Kyllä tavisarjessakin pitäisi olla kyky kohdata ihminen yksilönä. Aina.

Habitatin Papaver

”Habitatin Papaver on sympaattinen ja suloinen, vaikka ei olekaan siitä pienimmästä päästä. Musta vai valkoinen, siinäpä pulma!”

Johanna Hörkkö, Kotilo

Himmeen Toad

”Himmee on suomalainen valaisinyritys, jonka on perustanut muotoilija ja puukäsityönopettaja Timo Niskanen. Pöytälampuista suosikkini on Toad.”

Maire Haarla, Kettukarkki

La Lampe Grasin N201 Architect

”Nyt hankkisin La Lampe Grasin mustan N201 Architect -pöytävalaisimen tai jonkun Jieldén pöytävalaisimista.”

Marja Korhonen, Vaaleanpunainen hirsitalo

Mikä: Vuonna 1997 rakennettu rivitaloasunto, 77 m². Missä: Espoossa. Täällä asuvat: Nina-Sofie ja Esa Hytönen, 1-vuotias Alfons sekä jackrusselinterrieri Sissi.

Paimiolaisesta Adalmiinan Helmestä löytyi vanhoihin ikkunanpokiin tehty suuri peili, jonka sisustusliikkeen omistaja ystävällisesti toi itse Espooseen saakka. Pöytä ja valaisin ovat Ikeasta. Pöydän päässä olevan Ulla-jakkaran on Olavi Kettunen suunnitellut Merivaaralle. Domus-tuolit ovat Huuto.netistä.

Pari vuotta sitten espoolainen Nina-Sofie Hytönen ja alun perin jyväskyläläinen Esa Hytönen etsivät uutta kotia, joka sopisi lapsiperheen vauhdikkaaseen elämään. Sopiva asunto löytyi Espoon Latokasken vehreistä maisemista. Pikkukylämäisellä pientaloalueella oli myynnissä rivitalonpätkä, jonka suuriin ikkunoihin Nina-Sofie ja Esa erityisesti ihastuivat. Myös oma piha oli plussaa; siellä olisi hyvä nukuttaa pieni Alfons-poika päiväunille, ja Sissi-koirakin pääsisi ulos köllöttelemään.

Nina-Sofie ja Esa huusivat Nils Jonssonin suunnitteleman Arild- lipaston Bukowskin nettihuuto-kaupasta. Sohva ja divaani ovat Ikeasta. Iskusta löytynyt matto sopii Åhlensilta hankittuihin tyynyihin. Lattiavalaisin on By Rydénsin mallistosta. E.T.-patsas, musta pääkallo ja liikennemerkki seinällä ovat Esan Amerikan-reissuilta.

MONESSA TASOSSA

Hytösten kodin vajaat 80 neliötä jakautuvat neljään tasoon. Vai pitäisikö sanoa kolmeen ja puoleen, koska parvi on matalaa tilaa. Sieltä löytyy Esan työhuone, jossa hän pitää kotitoimistoa ja surffailee netissä. Työtila on kerrosta alempana olevan keit­tiön päällä, joten Nina-Sofien ja Esan on helppo keskustella toisen kokatessa ja toisen ollessa työhuoneessa.

Topi-keittiö oli asunnossa valmiina, mutta uudet työtasot haettiin rautakaupasta. Murot ja makaronit ovat kauniisti esillä mummin vanhoissa lasipurkeissa. Hayn pyyhe tuo väriä. Tonfisk Designin mukit ja suloinen pöllö ovat esillä avohyllyissä. Arabian Taika-kupit ja Teema-astiat ovat perheen jokapäiväisessä käytössä.

Keittiön viereisessä ruokailutilassa ovat Nina-Sofien aarteet, Huuto.netistä ostetut Ilmari Tapiovaaran suunnittelemat Domus-tuolit. Ruokapöydän takana on vanhoihin ikkunanpokiin tehty peili tuomassa tilan tuntua. Nina-Sofie löysi peilin Paimiosta vanhan tavaran liikkeestä, ja myyjä toi sen Espooseen omalla henkilöautollaan. Oli ihme, että niin massiivinen peili saatiin ehjänä perille saakka.

Jääkaapin ovessa olevat magneetit ovat Sticky9.comista tilattuja Instagram-kuvia. Kuvat ovat muistoja ajalta ennen Alfons-poikaa, ja monessa otoksessa poseeraakin päätähtenä Sissi-koira.

Keittiön vieressä on olohuone. Siellä safarihenkinen tuoli, vanha designjakkara ja 50-luvun tiikkikaappi luovat persoonallista tunnelmaa. Tauluihin on kehystetty perhekuvia ja muistoja. Monet kodin yllättävistä esineistä ovat Esan matkamuistoja. Esimerkiksi olohuoneen lipaston päällä asuvan E.T.-patsaan Esa on löytänyt Los Angelesista kirpputorilta.

Puulevylle tehdyn Jeremyville-teoksen Esa toi Alfonsille Berliinistä tuliaiseksi. Pienet Tähtien sota -hahmot kehyksen päällä ovat Esan vanhoja; niillä Alfons ei ihan vielä leiki, mutta ne sopivat pojan huoneeseen hyvin.

Nina-Sofie on luonteeltaan esteetikko. Myös Esalle on tärkeää, että koti on viihtyisä. Huonekaluja on hankittu paljon Bukowskilta ja vanhan tavaran liikkeistä. Ikean edulliset ja hyvät peruskalusteet sopivat hyvin vanhoihin kalusteisiin, ja koti on asukkaidensa oloinen.

Robotti on ostettu Boliasta, A-printti on Tukholman Grandpa-liikkeestä ja valaisin Esan kirpputorilöytö.

LASTENHUONEESSA ILOA JA UNELMIA

Olohuoneesta noustaan rappuja sisääntulokerrokseen, jossa on Alfonsin huone. Siellä ovat sopuisasti vanhat aarteet, kuten perintösenkki ja Esan Berliinistä tuoma pöytävalaisin, sekä iloiset lastenhuoneen esineet. Katossa pyörii kalaparvi, ja pilkutettua valaisinta voi katsella pinnasängystä käsin. Nojatuoliin on hyvä asettua lukemaan satua.

Alfonsin huone on sisääntulokerroksessa. Perintölipastoon nojailee skeittilauta. Kalamobile löytyi Design Marketista Kaapelitehtaalta. Seinää koristava pehmonorsu ostettiin lelukauppa Ombrellinosta. Riisipaperivarjostimen Nina-Sofie tuunasi piirtämällä siihen palloja. Ikean nojatuolilla majailee mummin neuloma mato.

Esa taitaa kasvattaa pojastaan urheilijaa. Lippis ja rullalauta ovat osa Alfonsin huoneen sisustusta, vaikkei tämä niistä vielä juuri ymmärräkään. Aktiivinen nuori pojasta taitaa silti kasvaa, sen verran pontevasti hän jo levittää lelut lattioille vanhempiensa iloksi.

Sanna Annukan Marimekolle suunnittelema kuosi on pingotettu tauluksi Ikean pinnasängyn päälle. Mikko Mallikas -lelun Alfons sai Nina-Sofien tädiltä. Ruotsiksi hahmon nimi on Alfons, joten lelu on erityisen tärkeä. Lakanat ovat Hemtexin. Suurelle norppajulisteelle ei löytynyt tarpeeksi isoja kehyksiä, joten se pätkäistiin ja laitettiin kaksiin kehyksiin.

VIILEÄSSÄ NUKKUU HYVIN

Alimman kerroksen makuuhuoneesta suunniteltiin alun perin Alfonsin huonetta, joten seinään maalattiin suuri A-kirjain. Esa ja Nina-Sofie tulivat kuitenkin toisiin aatoksiin ja päättivät majoittua itse sinne. A sai silti jäädä paikalleen.

Vanhempien makuuhuone on alimmassa kerroksessa. A-kirjain seinällä muistuttaa siitä, että huoneesta piti ensin tulla Alfonsin huone. Pöytävalaisin ja pilkkutyynyt ovat Ikeasta, huopa on Kodin Ykkösestä ja pampulareunaiset tyynyt ovat Nina-Sofien lapsuudenkodista. Pussilakanat ovat Marimekon Tantsu-kuosia. H&M:n päiväpeiton toinen puoli on samettia, toinen puoli tikkikangasta. Seinällä oleva taulu on vaatekauppa Selectedin mainos, johon Nina-Sofie osti kehykset Ikeasta.

Sivuseinälle rakennettiin Ikean hyllyköistä pitkä sivupöytä, jolla on hyvä säilyttää kirjoja. Maatason alapuolelle jäävässä huoneessa on vain matalat ikkunat, mutta tilaan tulee riittävästi valoa seuraavassa kerroksessa sijaitsevan olohuoneen kautta. Koska huone on osin maan sisällä, siellä on miellyttävän viileä nukkua.

Makuuhuoneen sivupöytänä on lähes kaksi metriä Ikeasta hankittua hyllykköä. Peili on vanhan tavaran liikkeestä. Domus-tuolin yläpuolella komeilee Artekin juliste. Tyyny on H&M Homesta.

Kylpyhuone sijaitsee pohjakerroksessa, ja sinne mennään makuuhuoneen kautta. Se olikin osaksi syynä siihen, että vanhemmat päättivät itse asettua alakerran makuuhuoneeseen. Näin Alfons saisi nukkumarauhan, ja pyykinpesukonetta voisi käyttää myös illalla pojan nukkumaanmenoajan jälkeen.

Parvella sijaitsevassa työhuoneessa on Yrjö Kukkapuron tuoli, jonka Nina-Sofie osti Huuto.netistä. Esa on töissä kenkiä myyvässä yrityksessä, joten kodissa riittää kenkiä. Kauneimmat niistä on nostettu esiin portaille.

LENKKIPOLUT LÄHELLÄ

Nina-Sofie ja Esa rakastavat asuinalueensa rauhallisuutta ja vehreyttä. Läheisen metsän lenkkipoluilla on hyvä käydä juoksemassa ja leppoisilla iltalenkeillä Sissin kanssa. Koska alue ei ole enää kovin uusi, kasvillisuus on ehtinyt kasvaa reheväksi ja täysiin mittoihinsa.

Pieni ikkuna valaisee kylpyhuonetta yllättävän hyvin. Kylpyhuoneen kalusteet ovat Ikeasta. Allas on Netraudasta. Pumppupullo on Kodin Ykkösestä ja suihkuverho H&M Homesta.

Toistaiseksi Nina-Sofie ja Esa eivät ole tehneet omalle pienelle pihalleen mitään, mutta heillä on aikeissa muokata siitä viihtyisä. He eivät tunnustaudu varsinaisiksi viherpeukaloiksi, joten piha saa olla helppohoitoinen.

Näyttelijä- ja ohjaajapariskunta Teija, 57, ja Tommi Auvisen, 59, mielestä teatteri on kuninkuuslaji.

– Televisiossa ei ole harjoitusprosessia eikä kontaktia yleisöön toisin kuin teatterissa. Meillä ei ole itkua television suuntaan, pariskunta sanoo. Teija on näytellyt Tampereen Työväenteatterissa vuodesta 1985 ja Tommi työskentelee vapaana ohjaajana.

Tommilla oli vuosia sitten filmiyhtiö, joka teki filmipätkiä muun muassa Pikku Kakkoselle.

– Niitä verovelkoja maksellaan edelleen, mies naurahtaa.

Televisoin tuoma julkisuus tuli sekin tutuksi jo1960- ja 70-luvuilla, kun Tommin vanhempien tähdittämä Heikki ja Kaija ja Pertsa ja Kilu pyörivät teeveessä.

– Sain siitä rokotuksen. Julkisuus oli kamalaa. Televisio oli uutta eivätkä ihmiset erottaneet, mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Ja kyllähän joku minua saattaa edelleen Pertsana tervehtiä.

Heikin ja Kaijan katsominen on tänä päivänä Tommin mielestä piinallista. Rintamäkeläiset, jossa Eila Roine näytteli Helmi Honkosta, sen sijaan on kestänyt hyvin aikaa.

– Se on tosi hyvä, hyvin harjoiteltu ja käsikirjoitettu.

”Sain leivän palkaksi”

Suomessa tuskin on monta samanlaista teatterisukua kuin Roineet ovat. Tommin isä Vili Auvinen oli aikansa tunnettu ohjaaja ja äiti Eila Roine on edelleen kaikkien rakastama näyttelijä. Sukupuussa on teatterintekijöitä, näyttelijöitä, ohjaajia ja lavastajia.

– Muuta vaihtoehtoa ei ollut kuin teatteri. Olen kasvanut siihen, enkä tainnut edes muista ammateista tietää, koko Suomen tietoisuuteen Pertsan ja Kilun Pertsana 1970 -luvun alussa tullut mies muistelee.

Tommi muistaa elävästä, kun pääsin ensimmäistä kertaa lavalle viisi vuotiaana. Hän tuurasi Pohjantähden kakkososassa Voitto-pojan näyttelijää. Eila-äiti esitti Elinaa.

– Sain ottaa leivän vankileiriltä tulevalta Hämäläisen Tapsalta. Palkaksi sain sitten syödä leivän. Muistan vieläkin sen tuoksun. Niin hyvää leipää en ole ikinä syönyt.

Tommi kasvoi sanamukaisesti teatterissa. Vanhemmat olivat töissä yötä päivää; lapset useimmiten mukana.

– Katselin esityksiä ja jos pappa Vilho Auvinen oli sunnuntaisin paikalla, hän tilasi meille wieninleikkeet.

– Olet siis päätynyt alalle ruoan houkutteleman, vaimo naljailee.

”Olen valeylioppilas”

Kemistä kotisin olevan Teijan tie esiintymislavoille kulki tanssin siivittämänä. Hän kävi Oulun teatterin balettikoulua ja kaavaili tanssista uraa itselleen. Urahaaveet muuttuivat, kun keskikoulun viimeisellä luokalla häntä pyydettiin mukaan Kemin teatterin Cabaret-musikaaliin.

– Silloin tapahtui ’naksahdus’. Tajusin kabareetanssijaa tupakan holkki suussa esittäessäni, että lavalla voin olla mitä vain. Voiko tällaista olla, ajattelin.

Kun paikka Tampereen yliopiston teatterikoulutukseen aukesi, sai lukio jäädä ensimmäiseen luokkaa. Sekin trauma, ettei ylioppilaslakkia silloin tullut, on nyt korjattu

– Valokuvavarkaat-esityksen jälkeen ohjaaja Tiina Puumalainen oli ostanut minulle lakin, todistuksen, lyyran ja kukat. Tommi otti kuvat takapihalla. Olen siis valeylioppilas, Teija nauraa.

Samaisella teatterin vuosikurssilla opiskeli myös Tommi. Pian opiskeluvuosien jälkeen alkoi seurustelu. Naimisiin pari meni 1983.

”Palautteen anto on taitolaji”

Tunnettuun teatterisukuun liittyminen sujui alusta asti Teijan mukaan ’luonnikkaasti´.

– Se ei ole tuonut paineita, päinvastoin. Olemme voineet puhua kaikesta ja rehellisintä palautetta saamme toisiltamme.

Kotona puhutaan teatterista ainakin silloin, kun eteen tulee ongelmia. Palautteen antamisessa on omat kikkansa.

– Pitää osata antaa palautetta niin, että toinen luulee sen itse keksineensä, Tommi sanoo.

Auviset ovat tehneet paljon töistä yhdessä toistensa ja muiden sukulaisten kanssa.

– Eilan kanssa esitimme vuosia Grace ja Glorieta, kahden naisen näytelmää, jonka Tommi ohjasi ja Janne, Tommin veli, teki valo- ja äänisuunnittelun. Se, että työtoverina on lähisukulainen, ei vaikuta tekemiseen muuten kuin ehkä hyvällä tavalla. Tommi ainakin tiesi, kuinka meitä kahta naista kannattaa ohjatessa käsitellä.

Käyttääpä 5 sentin korkoja tai pukua, Garmin vívomove™ -aktiivisuusranneke tallentaa otetut askeleet tyylikkyydestä tinkimättä.

Laite tallentaa askelmäärän, seuraa unta, kaloreita sekä liikkumattomuutta ja synkronoi Garmin Connect™ Mobile -sovellukseen, josta tarkemmat tiedot on helppo tarkistaa.
Laite päivittää askeltavoitteen täyttymistä päivän aikana ja näyttää tiedot kellotaululla. Laite seuraa aktiivisuutta 24 tuntia vuorokaudessa.

Paristo kestää vuoden eikä lataamisesta tarvitse huolehtia.
Sport-, classic- ja premium-valikoimista voi poimia omaa tyyliä parhaiten täydentävän mallin. Laitteen runko kestää altistusta vedelle uitaessa ja suihkussa (5 ATM), mutta nahkarannekkeita ei suositella altistamaan vedelle kuin satunnaisesti.

Arvomme 2 palkintoa.

Arvo 319 €

Vastaa 27.9.2016 mennessä.

Poimi  kymmenestä numeroidusta ruudusta muodostuva avainsana, kirjoita se yhteystietojesi lisäksi alla olevaan lomakkeeseen ja osallistut arvontaan.

Oikean avainsanan ratkoneiden kesken arvomme kaksi 30 euron palkintoa!

Lähetä vastauksesi 27.9. mennessä

Ristikon 6/2016
30 euron palkkinnon voittivat Raija Lehtinen, Turku ja Anita Juurinen, Lohja. Onnea voittajille!

Keskiviikko 29. syyskuuta 2010 oli aivan tavallinen arkiaamu. Saara Rantanen laittoi aamupalaa itselleen ja lapsilleen. Mies oli lähtenyt jo töihin. Nuorimmainen odotti kyytiä kouluun, esikoinen nukkui vielä yläkerrassa.

Sikäli aamu oli poikkeuksellinen, että Saara oli jäänyt neljä viikkoa aiemmin vuorotteluvapaalle. Hän oli työskennellyt yli kuusi vuotta MTV3:n Huomenta Suomi -aamulähetyksissä. Herätys oli lähetysaamuina kello 2.45, ja väsymystä oli kertynyt vuosien myötä.

Työkaverit kysyivät, aikoiko Saara tehdä vuorotteluvapaalla maailmanympärimatkan tai väitöskirjaa.

– Vastasin kaikille, että ehkä siivoan vaatehuoneen, ehkä en. Olin niin väsynyt.

Kun Saara nousi tuona aamuna aamupalapöydästä, yhtäkkiä osa näkökentästä pimeni. Hän sairastaa aurallista migreeniä, johon liittyvät myös näköhäiriöt. Nyt ei ollut kyse siitä. Silmissä ei seilannut värikkäitä kuvioita, vaan näkökentästä rajautui kolmasosa pois.

– Ymmärsin heti, että kyseessä on jokin muu kuin migreenikohtaus.

”Dramaattisia oireita ei ollut”

Saara tajusi tarvitsevansa apua. Kello 8.10 hän soitti Helsingin kaupungin terveysneuvontaan, mutta sieltä ei vastattu. Kello 8.29 hän soitti omaan terveyskeskukseensa. Sieltäkään ei vastattu, mutta Saara jätti soittopyynnön. Kello 8.38 hän yritti uudelleen terveysneuvontaan, mutta ei päässyt läpi. Onneksi terveyskeskuksesta soitettiin pian takaisin.

Puhelimeen sattui Saaran onneksi sairaanhoitaja, joka oli työskennellyt neurologisella osastolla. Hän tunnisti aivoinfarktin oireet, vaikka ne olivat lievät.

– Minulla ei ollut mitään sairaalasarjoista tuttuja, dramaattisia oireita kuten toispuolista puutumisen tunnetta, kasvojen roikkumista tai puhekyvyn menetystä. Ainoa oire oli, että en nähnyt kunnolla.

Terveyskeskuslääkäri soitti HYKSiin ja konsultoi neurologia. Saaran käskettiin hälyttää itselleen apua heti. Hänellä epäiltiin aivoinfarktia.

Hoitaja sanoi, että millään muulla ei ole nyt väliä kuin sillä, että pääsen nopeasti hoitoon. En ymmärtänyt siinä vaiheessa vielä ollenkaan, että kyse on jostain vakavasta.

Hoitaja soitti Meilahden sairaalaan ja ilmoitti Saaran tulosta. Saara soitti hälytyspuhelun kello 9.25.

Mutta avun saaminen viivästyi, sillä häntä ei otettu todesta.

Saaran aivoinfarkti ei ollut dramaattinen. Hän pystyi itse hälyttämään apua, mutta lievien oireiden takia häntä ei otettu todesta. ”Potilaan tehtävä ei ole vakuuttaa, että hän tarvitsee apua.”

”Minua ei uskottu”

Kesti 4 minuuttia ja 49 sekuntia, ennen kuin Saara sai vakuutettua hätäkeskuksen päivystäjän, että hän todella tarvitsee ambulanssin.

– Minua oli jo soittaessani terveysasemalle moneen kertaan pyydetty menemään peilin eteen ja katsomaan, roikkuuko suupieli. Minun oli käsketty sanoa, että olen stroke-kandidaatti eli mahdollinen aivoinfarktipotilas. Sitä hoin puhelimessa.

Saara päätti, että ihmisestä selviää puhumalla. Hän oli vuoroin asiallinen, vuoroin vihainen, välillä hän nyyhkytti, kunnes sai päivystäjän uskomaan. Ambulanssi tuli kello 9.42, ei-kiireellisenä lähtönä.

Saara kertoi ambulanssimiehille, että hänellä on terveyskeskuksen lähete, päivystävää neurologia on konsultoitu ja hänellä epäillään aivoinfarktia. Siitä huolimatta lähtöä tuumittiin pitkään.

Vasta kun ambulanssista soitettiin HYKSin liuotushoitoyksikköön, minut otettiin tosissaan. Kyllä siinä sai olla veemäinen ja sitkeä toimittaja, että minua lopulta uskottiin.

Sairaalassa Saara otettiin vauhdikkaasti vastaan. Aivot kuvattiin. Aivovaltimosta löytyi tukos.

”Kuin verhot olisi avattu”

Joka vuosi 14 600 suomalaista sairastaa aivoinfarktin. Pahimmillaan aivoinfarkti tappaa nopeasti, jos tukokseen liittyy suonen repeämä ja laaja verenvuoto. Lievimmillään aivoinfarkti on lähes oireeton.

– Vaikka oireet olisivat ohittuneet tai ne ovat lieviä, saattaa aivovaltimo olla edelleen tukossa ja liuotushoito on tarpeen. Mitä nopeammin pääsee hoitoon, sitä todennäköisempää on toipua hyvin, nykyään yhä useammin jopa kokonaan oireettomaksi, Aivoliiton ylilääkäri, Turun yliopiston neurologian professori Risto O. Roine kertoo.

Saaran onni oli se, että tukos oli sen verran pieni, että se avautui laskimonsisäisellä liuotushoidolla. Välittömästi aloitettu liuotushoito kesti tunnin verran. Sen aikana näkö palautui.

– Se tuntui siltä kuin verhot olisi avattu silmien edestä vähitellen, Saara kertoo.

”Syy jää usein löytymättä”

Kaikkiaan Saara oli sairaalassa viikon verran. Tukoksen avaaminen on vasta ensimmäinen askel. Sen jälkeen ryhdytään selvittämään syytä.

Suurimmat syyt aivoinfarkteihin ovat ongelmat pään ja kaulan alueen verisuonissa.

Saaran suonet kuvattiin magneettikuvauksessa. Ne olivat keskivertoa paremmassa kunnossa. Niissä ei ollut edes alkavan valtimotaudin muutoksia, joita 42 ikävuoteen mennessä useimmilla jo näkyy. Myös sydän oli täysin kunnossa. Se tutkittiin ultraäänellä ruokatorven kautta.

Loppujen lopuksi mitään elimellistä syytä aivoinfarktille ei löytynyt.

Se on varsin tavallista.

– Mitä nuorempi henkilö on, aivoinfarktin syy jää useammin löytymättä. Alle 40-vuotiaana sairastuneilla 30–40 prosentissa tapauksista syytä kohtaukseen ei löydy, nuorimmilla sairastuneilla jopa joka toisella. Ikääntyneilläkin melkein joka viidennellä syy aivoinfarktiin jää löytymättä, Risto O. Roine sanoo.

”Kestin yöheräämisiä kuusi vuotta”

Saaran sairausloma kesti kolme kuukautta, mutta koska vuorotteluvapaa oli kesken, hän oli poissa töistä kaikkiaan puoli vuotta.

Työn tekemisen rajat määriteltiin työterveyslääkärin johdolla uudelleen. Saara ei enää palannut tekemään varhaisia aamulähetyksiä.

Ainoa syy, joka aivoinfarktiin löytyi, oli kova fyysinen stressi ja väsymys.

– Kello 3.30 alkavien varhaisvuorojen kestäminen on yksilöllistä. Toiset pärjäävät muutaman kuukauden, toiset toistakymmentä vuotta. Minä kestin kuusi vuotta.

Vuorokauden aikana Saara nukkui riittävästi, mutta kahdessa pätkässä. Herätys oli varhaisvuoroissaa yöllä kello 2.45, kesken syvimmän unen.

Joskus väsymys oireili unettomuutena. Saara saattoi katsoa kelloa vielä kahdelta, kun herätys oli 45 minuutin päästä.

– Kesäloman ensimmäinen viikko meni täysin toipuessa. Se oli kuin sairauslomaa. Kun lopetin varhaisvuorot, meni pari vuotta, että olin täysin palautunut.

Borderterrieri Ritu oli puolivuotias, kun Saara sairastui. Ritu piti huolen Saaran lenkittämisestä toipilasaikana. ”Aluksi talutushihnan piteleminenkin kävi voimille”

”Luonto pakotti lepäämään”

Vasta kun Saara kotiutui sairaalasta, hän tajusi, että aivoinfarktiin voi kuolla. Saaran lapset olivat hänen sairastuessaan 8- ja 10-vuotiaita, vielä alakouluikäisiä. Saaran äiti oli kuollut aivoverenvuotoon kahdeksan vuotta aiemmin.

Sairauslomalla Saara laittoi aina johonkin ryhtyessään miehelleen viestin, mitä oli tekemässä. Mies odotti kuittausta, kun homma oli valmis. Jos kuittausta ei olisi tullut, hän olisi hälyttänyt apua.

Ensi alkuun puolen kilometrin kauppamatka kävellen otti lujille. Menomatka alamäkeen sujui, mutta paluumatkalla Saara itki väsymyksestä.

– Minun teoriani on, että luonto suojeli tekemällä niin väsyneeksi, että oli pakko levätä ja toipua rauhassa.

”Kauanko väsymys kestää?”

Ennen aivoinfarktia Saara oli hyvässä fyysisessä kunnossa. Edellisenä talvena hän oli osallistunut 60 kilometrin Vuokatti-hiihtoon ja taittanut keväällä puolimaratonin Helsinki City Run -juoksutapahtumassa.

Hyvä kunto oli Saaran pelastus.

– Lääkärit sanoivat, että kohtaus ei tullut sen pahempana, koska olin niin hyvässä kunnossa.

Henkisesti raskainta toipumisessa olikin se, kun ei tiennyt, kuinka kauan syvä väsymys kestää. Kuinka kauan oli köpöteltävä hitaasti.

– Oli kauhean rasittavaa aloittaa sadan metrin kävelystä. Oli rasittavaa pohtia, olenko iän kaiken näin kurja, että pitää miettiä, jaksaako kiivetä portaat yläkertaan.

”Rajoihin suhtaudutaan tiukasti”

Vähitellen väsymys alkoi helpottaa, vaikka juoksulenkit vaihtuivat kävelyyn. Autolla ajaminen oli kiellettyä kolmen kuukauden ajan infarktista.

Kolmen kuukauden kuluttua näkö tutkittiin tarkoin ja tehtiin neuropsykologiset testit. Ne kestivät monta tuntia, mutta lopputulos oli hyvä. Saara oli paremmassa kunnossa kuin verrokkiryhmänsä, 42-vuotiaat naiset.

Aivoinfarktin jälkeen määrätään tavallisesti verenpainelääkitys, mutta Saaran verenpaine oli niin matala, että lääkitystä ei tarvittu. Kolesterolilääkitystä hän käytti vuoden verran. Kolesterolilukemat ovat nousseet hieman, ja Saaralla on nyt puolen vuoden projekti laskea niitä.

– Aivoinfarktin jälkeen suositusrajoihin suhtaudutaan tosi tiukasti. Jos en saa lukemia laskemaan, saan kolesterolilääkityksen.

Saara lenkkeilee, välttää kovia rasvoja, syö paljon kuitua ja käyttää kolesterolia laskevaa margariinia.

– Aluksi seuranta oli kolmen kuukauden välein, sitten puolen vuoden. Nyt terveyttäni seurataan, kuten kenen tahansa.

Silti aivoinfarktin sairastaneen riski sairastua uudelleen on kohonnut koko elämän ajan.

”Omaan järkeensä pitää luottaa”

Saara ei pelkää kohtauksen uusimista.

– Niin ei voisi elää. Mutta sairastumisen jälkeen on korostunut asenne, että ihan jees on kyllin hyvä.

Saara kutsuu sitä kohtuullisen ponnistuksen periaatteeksi.

– Hommat hoidetaan, mutta ei haittaa, jos joku matto jää pudistelematta. Kunhan nyt keskilattialta imuroidaan.

Itseään pitää kuunnella ja itseensä pitää myös luottaa.

– Pitää luottaa omaan järkeensä: tältä ei kuulu tuntua. Sairaus voi olla totta, vaikka se ei tulisi niin dramaattisena. Pienetkin jutut voivat olla vaarallisia hoitamattomina.

• Perennat ovat monivuotisia ruohovartisia kasveja, jotka talvehtivat maan alla talven yli. Puutarhamyymälän valtavasta valikoimasta voi olla haasteellista valita juuri omaan pihaan parhaat lajit. Jos valitaan pelkän nimikyltin kuvan tai kukan värin perusteella, pettymys voi olla karvas, kun kasvi ei menestykään paikallaan tai päinvastoin osoittautuu kovaksi leviäjäksi.

• Paras paikka perennapenkille on kulkuväylien ja terassien läheisyydessä, auringossa tai puoliauringossa. Suurin osa kukkivista perennoista nauttii auringonvalosta, mutta ne menestyvät usein vielä paremmin, jos porotusta osuu vain osaksi päivää. Kannattaa myös katsoa pihaa sisältä talon ikkunoista ja miettiä, voisiko perennapenkin perustaa niin, että sen näkisi joka päivä esimerkiksi keittiöstä ruokaa laittaessaan.

• Valittu paikka käännetään huolella ja poistetaan kaikki monivuotisten rikkakasvien juuret. Ostomultaa kannattaa harkita, jos maa on kovin pahasti rikkaruohoinen. Tällöin on syytä peittää perennapenkin paikka valoa läpäisemättömällä muovilla jo edellisenä keväänä, jotta monivuotiset rikkakasvit kuolevat tai yksinkertaisesti vaihtaa kasvualusta kokonaan.

• Perennapenkin on hyvä olla noin puoli metriä syvä, jotta kasvit saavat ulotettua juurensa syvälle ja näin kestävät kuivia poutajaksoja paremmin. Kääntele ja tasoita penkki sekä rajaa se nurmialueista esimerkiksi reunakiveyksellä.

PARHAAT PERENNAT – TOP 12

1. PALAVARAKKAUS

Plussat: Palavarakkaus leiskuu tulipunaisena ja kääntää päät ylväällä korkeudellaan. Se nousee uskollisesti vuodesta toiseen eikä juuri hoitoa kaipaa. Se kukkii heinäkuussa ja houkuttelee paljon perhosia. Se kylväytyy joskus itsestään muttei leviä holtittomasti. Hyvä leikkokukka; jos leikkaat osan kukista maljakkoon, tulee sivuhaaroista uusia kukkia.

Miinukset: Korkeutensa vuoksi kasvi on tuettava. Kasvupaikan on oltava aurinkoinen.

2.  PÄIVÄNLILJAT

Plussat: Ruso- ja keltapäivänliljat ovat erittäin pitkäikäisiä ja uskollisia kukkijoita. Keltapäivänlilja (Hemerocallis lilio-asphodelus) myös tuoksuu ihanasti. Päivänliljat ovat terveitä ja kärsivät harvoin kasvintuhoojista. Lehdistö on siron viuhkamainen, joten ne sopivat myös kauniiksi yksittäiskasveiksi. Rusopäivänlilja (Hemerocallis fulva) kukkii elokuussa, keltapäivänlilja jo aiemmin kesä–heinäkuun vaihteessa. Kasvupaikka aurinkoisesta puolivarjoiseen. Keltapäivänlilja viihtyy hyvin myös veden läheisyydessä.

Miinukset: Päivänliljan yksittäisen kukan lyhyen keston korvaa kukkien määrä. Uusia kukkia avautuu tasaiseen tahtiin. Kukkavarret on hyvä poistaa kukinnan jälkeen, mistä voi olla hieman vaivaa.

3. HARJANEILIKKA

Plussat: Harjaneilikat ovat hauskoja tupsahtelijoita. Kaksivuotisina kasveina ne tekevät kukat vasta toisena vuotenaan ja kylvävät siemeniä sinne sun tänne. Tosin harjaneilikka juurtuu helposti myös varrestaan ja voi muodostaa niistä monivuotisia kasvustoja. Harjaneilikalla on ihana tuoksu ja näyttävät kukinnot, joiden väri vaihtelee valkoisesta pinkkiin ja liilaan. Kasvupaikka aurinkoinen tai puolivarjoinen. Kukinta ajoittuu heinä–elokuulle.

Miinukset: Harjaneilikoita ei saa pysymään paikoillaan. Tämä ei luonnonmukaisessa pihassa tietenkään haittaa, mutta järjestyksen ystävä saattaa saada harmaita hiuksia. Pohjoisessa Suomessa se ei ehdi kasvattaa uusia siementaimia.

4. SYYSLEIMU

Plussat: Syysleimut kuuluvat itseoikeutetusti elokuiseen iltaan, jolloin ne levittävät makeaa tuoksua, jolla ne houkuttelevat yöperhosia mesibaariinsa. Näyttävissä kukinnoissa riittää sävyvalikoimaa ruusun, violetin, valkoisen ja purppuran eri väreissä. Hyvä leikkokukka. Parhaimmillaan suurina ryhminä. Kukkii loppukesästä syksyyn.

Miinukset: Syysleimuja vaivaa monesti härmä, joka peittää lehdistön harmaaseen nukkaan. Härmää on vaikea torjua, ja sen esiintyvyys vaihtelee vuosittain. Tasainen kosteus ja kestävien lajikkeiden valinta auttavat.

5. TULIKELLUKKA

Plussat: Harva kasvi on niin topakka ja pirteä kuin tulikellukka. Oranssinpunaiset kukat ovat näyttäviä ja lehdistö mukavan peittävä ja tiivis. Se kukkii jo touko–kesäkuussa aurinkoisilla ja puolivarjoisilla paikoilla. Helppo lisätä jakamalla. Matalahko, korkeus vain noin 25 cm, mikä tekee siitä hyvän reunakasvin perennaryhmään. Ei leviä holtittomasti kasvupaikaltaan.

Miinukset: Se ei tuoksu. Värejä saisi olla muitakin kuin oranssin ja keltaisen sävyt. Poutakausina muista kastella!

6. ROHTOSUOPAYRTTI

Plussat: Rohtosuopayrtti on hyvin mielenkiintoinen kasvi. Sitä on käytetty rohtona maksavaivoihin ja nivelsärkyyn ja sen lehtiä haavoihin tulehdusta ehkäisemään. Hauska piirre on sen sisältämä saponiini, joka vaahtoaa ja puhdistaa kuin saippua. Voit siis antaa vaikka päivällisvieraillesi ihanasti tuoksuvan suopayrtin kukan käsienpesua varten: he yllättyvät varmasti vaahtoavasta kukasta! Mainio mesikasvi houkuttelee perhosia. Kukinta alkaa heinäkuun loppupuolella.

Miinukset: Joskus leviää turhankin innokkaasti juurirönsyillään.

7. JALOPÄHKÄMÖ

Plussat: Jalopähkämö on yksi parhaita ryhmäperennoja, sillä se kasvaa kiltisti paikoillaan eikä haittaa muita kasveja. Se on erittäin helppohoitoinen ja sopeutuva, ei kaipaa jakamista tai erityisiä hoitotoimia. Se selviää talven pakkasista vaivatta. Kasvupaikkakin voi olla lähes millainen tahansa, kuiva tai märkä. Hyvä mesikasvi puutarhan pölyttäjille.

Miinukset: Ehkä liiankin kiltti ja mitäänsanomaton? Tuoksu olematon.

8. LEHTOAKILEIJA

Plussat: Kesäkuun puolivälistä eteenpäin kukkiva akileija hurmaa herkkyydellään. Kasvupaikan suhteen vaatimaton ja sopeutuva lehtoakileija on paljon kestävämpi kuin sen jalostetut siskot, jaloakileijat. Hieman varjoisassa kukinta kestää pisimpään. Akileijaa lisätään siemenestä, ja se kylvää itsekin itseään puutarhassa.

Miinukset: Tuoksua hakevalle ei anna juuri mitään. Ei viihdy kuivilla paikoilla. Nuokkuvat kukat eivät paljasta koko kauneuttaan kuin sille, joka nöyrästi kumartaa kukan puoleen ja tutkailee sitä altapäin. Lehdistö ränsistyy nopeasti kukinnan jälkeen.

9. SÄRKYNYTSYDÄN ja KESÄPIKKUSYDÄN

Plussat: Särkynytsydän on varsinainen klassikkoperenna, eikä ihme. Kun se asettuu kasvupaikalleen, se voi kukkia uskollisesti useita vuosikymmeniä. Sydämenmuotoisten kukkien kauneus hakee vertaistaan eikä haittaa ole aikaisesta alkukesään ajoittuvasta kukinta-ajastakaan. Sopii myös varjoon. Kukintovarsien poistaminen kukinnan jälkeen pitää lehdet kauemmin kauniina.
Kesäpikkusydän on yksi harvoista perennoista, jotka jaksavat kukkia tauotta lähes koko kesän. Matalana kerrassaan mainio reunakasvi.

Miinukset: Särkyneensydämen versot lakastuvat melko pian kukinnan jälkeen, joten istuta se muiden kanssa saman ryhmän taustalle. Kesäpikkusydän leviää toisinaan omille teilleen.

10. TÄHTIPUTKET

Plussat: Tähtiputkien kukinnot nousevat viehkosti painovoimaa uhmaten korkealle lehdistön yläpuolelle. Kukat ovat valkoiset tai vaaleanpunaiset, uskomattoman kauniit. Kukkii pitkään, kukinta alkaa heinäkuussa. Tähtiputki viihtyy tuoreessa eli hyvin kosteutta pidättävässä maassa. Kasvi menestyy myös varjossa. Lisätään siemenistä tai jakamalla syksyllä. Houkuttelee perhosia.

Miinukset: Tuoksu ei hurmaa.

11. LEHTOSINILATVA

Plussat: Tuoksuva lehtosinilatva on mehiläisten ja perhosten suosiossa. Helppohoitoinen ja sitkeä kasvi muodostaa pysyvän kasvuston juurillaan. Aloittaa kukintansa aikaisin, etelässä jo toukokuussa ja viimeistään kesäkuussa. Aurinkoinen tai puolivarjoinen paikka. Jos kukinta alkaa heikentyä, on aika jakaa kasvi. Lehtosinilatvaa saa myös valkoisena.

Miinukset: Väri voisi olla voimakkaampikin.

12. KURJENPOLVET

Plussat: Perinteisin kurjenpolvi puutarhoissamme lienee verikurjenpolvi, Geranium sanguineum. Sitä löytyy myös luonnonvaraisena Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa. Erinomainen kasvi paahteeseen perennapenkin reunakasviksi. Kukat ovat huomiota herättävän purppuranpunaiset. Kukinta alkaa kesäkuussa ja jatkuu ilahduttavan pitkään. Muita hyviä kurjenpolvia ovat idänkurjenpolvi Geranium himalayense, tarhakurjenpolvi G. x magnificum sekä tuoksukurjenpolvi G. macrorrhizum. Viimeisenä mainitun viehätys ei perustu kukkiin vaan lehtien sitruunamaiseen tuoksuun sekä siihen, että kasvi voittaa leviämisinnollaan pahimmatkin rikkakasvit.

Miinukset: Kurjenpolvet eivät tuoksuilla koreile. Monet pitävät kurjenpolvia liian vaatimattomina. Heille suosittelemme loistokurjenpolvea, Geranium Pratense-Hybr. lajike ’Johnsons Blue’.

PUUN ISTUTTAMINEN

• Tarkista, että juuripaakku on märkä ennen istutusta. Kaiva suuri ja viettävä kuoppa, joka on paakkua syvempi ja ainakin kolme kertaa paakkua leveämpi.

• Jos maa on köyhää tai maan laatu huono, lisää kuopan pohjalle kompostia tai hiekkaa. Kastele kuoppa reilusti. Poista juurien ympäriltä ruukku tai tiiviit kääreet. Juuripaakkua kannattaa hieroa käsillä ja oikoa juuria.

• Aseta taimi kuoppaan ja kastele. Lisää multaa ja tiivistä se paakun ympärille. Varmista, että puu on suorassa. Aseta tuki-
kepit molemmin puolin. Lisää loppu multa ja tiivistä. Sido puu kahdesta kohtaa joustavin sidoksin tukikeppeihin kiinni. Tuet voi poistaa vuoden kahden kuluttua.

• Viimeistele katemateriaalilla. Kastele puuta varsinkin, jos ei sada.

VAAHTERA

Vaahteroita tunnetaan yli 150 lajia, mutta meillä tunnetuin ja käytetyin on metsävaahtera, Acer platanoides. Vaahtera hätkähdyttää keväällä limen värisellä kukinnallaan jo ennen kuin lehdet täysin puhkeavat. Sitten saamme nauttia sen kauniista lehdistä ja ihanasta, lehtevästä varjosta. Kesän edetessä lapset leikkivät vaahteran nenillä, joita saa sen hauskoista siipimäisistä hedelmistä. Syksyn huipennus on vaahteran väriloisto, joka kasvupaikan ja puun perimän mukaan voi olla kirkkaankeltainen, oranssi tai punainen.

Pieneen pihaan vaahtera kasvaa liian suureksi, mutta vaahteroista pitävä voi kasvattaa jopa parvekkeella suuressa ruukussa vaikkapa japaninvaahteraa (Acer palmatum). Menestyy Etelä- ja Keski-Suomessa, pohjoisempana palelluttaa yleensä latvansa.

HEVOSKASTANJA

Hevoskastanja on majesteettinen, suureksi kasvava puu, joka viihtyy parhaiten meren läheisyydessä etelä- ja lounaisrannikon tuntumassa. Se on eksoottinen näky liuskaisine lehtineen. Koko show’n hevoskastanja kuitenkin varastaa touko–kesäkuun vaihteessa, sillä sen kukinnot ovat valtavan suuria, yli 20 cm pitkiä, pystyjä, valkoisia ja näyttäviä. Myös syksyllä kypsyvät piikkiset siemenkodat ovat todella koristeellisia. Suureen pihaan hevoskastanjat tuovat eurooppalaista puistotunnelmaa, mutta pienelle pihalle se ei sovi.

JALAVAT

Kookas vuorijalava (Ulmus glabra) on suurten tonttien puistomaisiin pihoihin istuva lehtipuu. Pieneen pihaan, varjoisaankin paikkaan sopii puolestaan riippuvaoksainen riippajalava (U. glabra ’Horizontalis’) tai sateenvarjojalava (U. glabra ’Camperdownii’). Jalavan kauneus perustuu puun kauniiseen muotoon enemmän kuin näyttävään kukintaan tai jännittäviin lehtiin.

KOIVUT

Koivussa riittää kansanperinnettä ’koivuniemen herrasta’ saunaan. Vihdat on tehty nimenomaan rauduskoivusta (Betula pendula). Vihtoen on häivytelty niin isompia kuin pienempiäkin vaivoja reumasta laiskuuteen.

Hieskoivu (Betula pubescens) viihtyy kosteammilla paikoilla kuin rauduskoivu. Koivut erottaa helposti kasvutavasta: rauduskoivun oksat riippuvat kärjistään viehkosti alaspäin. Pihakasvina koivu on nopeakasvuinen. Se antaa mielihyvää havinallaan ja puhtaanvalkoiset rungot hakevat vertaistaan kasvimaailmassa.

LEHMUS

Puistolehmukset (Tilia x vulgaris) ovat tuttu näky kaupunkien katupuina, mikä kertoo niiden sitkeydestä. Puu muodostaa kauniin, varjostavan latvuksen sydämenmuotoisine lehtineen. Sen valkoiset kukat houkuttelevat kesäisin mehiläisiä ja kimalaisia. Luonnonvaraisenakin meillä kasvava metsälehmus (Tilia cordata) tunnettiin ennen tärkeänä niinipuuna kuoresta saatavan köysien punomiseen soveltuvan kuidun ansiosta.

PIHTA

Pihtoja tapaa melko harvoin, vaikka ne ovat oloissamme kestäviä ja kasvavat komeiksi. Pihdoilla on pehmeät neulaset. Esimerkiksi siperianpihta (Abies sibirica) soveltuu myös leikkausta kestävänä aitakasviksi. Yksittäispuina pihdoille on syytä varata tilaa ja kasvurauha; ne kasvavat ensimmäiset kymmenen vuotta melko hitaasti mutta sukupolven vaihduttua pihalla on jo komea puu.

LEHTIKUUSI

Siperianlehtikuusi (Larix sibirica) kasvaa koko maassa ja euroopanlehtikuusikin (Larix decidua) Oulun korkeudelle saakka. Lehtikuusen ohuet neulaset ilmestyvät puuhun keväisin ja varisevat kellastuttuaan maahan syksyllä. Jokainen lehtikuusi on omanlaisensa persoona, sillä lumen painosta oksat katkeavat helposti. Puun kävyt ovat erittäin koristeellisia.

SEMBRAMÄNTY

Sembramännyn siemenet ovat oravien ja monien lintujen herkkua. Sembran oksat ovat tuuheita pitkine neulasineen, ja siitä kasvaa komea puu. Se sopii yksittäispuuksi tai havuryhmän keskuskasviksi aurinkoiseen tai puoliaurinkoisen paikkaan. Sembramänty ei ole tarkka maan suhteen, ja sen voi istuttaa jopa savimaille. Sembra on hyvin talvenkestävä.

PIHLAJAT

Pihlajalla on vankka asema yhtenä suosituimmista pihapuistamme. Pariliuskaiset lehdet ovat koristeellisia, mutta puulla on muitakin hyviä puolia. Kukinta on kaunis, samoin syysväri erinomainen. Pihlajanmarjoista voi nauttia vaikkapa mehuissa tai hyytelöissä. Marjasato
on tärkeä monille linnuille.

TUOHITUOMI ja PURPPURATUOMI

Tuohituomella on hätkähdyttävä, kuparinkiiltävä runko mutta myös muita hyveitä. Kesäkuuhun ajoittuva kukinta on ihanan runsas ja syysväri pirteän keltainen. Puu kasvaa noin 10 metriä korkeaksi, joten aivan pienille pihoille sitä ei voi suositella.
Purppuratuomi on punertavalehtinen ja koristeellinen muulloinkin kuin kukinnan aikaan. Se kasvaa tuomien tapaan hieman pensasmaisena, joten siitä tulee melko leveä.

KIRSIKKA- JA LUUMUPUUT

Suosituimpia ovat hapankirsikka (Prunus cerasus), pilvikirsikka (P. pensylvanica) sekä rusokirsikka (P. sargentii). Kaikki nämä menestyvät vyöhykkeelle III asti, mutta suotuisilla kasvupaikoilla pohjoisemmassakin. Näistä kolmesta ensimmäisenä kukkii rusokirsikka huumaavan runsain vaaleanpunaisin kukin, sitten hapan- ja pilvikirsikka valkoisilla kukillaan. Kirsikat ovat hyviä pikkupihan puita, sillä myös runko on kaunis ja syysväri komea. Suurimmaksi kasvaa rusokirsikka.
Luumupuut ovat omenapuiden tapaan kauniita kukinnan aikaan. Kukintaa seuraava sato onkin upeaa. Valitse suomalaisia, kestäviä lajikkeita.

RUUSUORAPIHLAJA

Huikea ja kestävä ruusunpunainen kukinta hämmästyttää. Erinomainen katseenvangitsija pieneen pihaan eteläiseen Suomeen.

JAPANINMARJAKUUSI

Japaninmarjakuusi kannattaa pitää mielessä, jos haaveilee puksipuutyyppisestä, leikatusta ja ikivihreästä aidasta. Japaninmarjakuuset menestyvät puoliauringossa ja varjossakin, mutta ne eivät viihdy kovin kuivissa paikoissa. Kauniin punaisissa marjoissa olevat siemenet ovat myrkyllisiä, kuten koko kasvi lukuun ottamatta marjan mehukasta maltoa.

TUIVIO

Tuivio kuuluu sypressikasveihin, kuten katajakin. Tuivio on mainio maanpeittokasvi tiheän mattomaisen kasvutapansa ansiosta. Vaikka se onkin puuvartinen kasvi, ehkä sitä nyt ei ihan puuksi voi sanoa. Pienellä pihalla tuivio on joka tapauksessa paikkansa ansainnut etelästä pohjoiseen.

KATAJA

Kotikataja on kaksikotinen kasvi, joten katajan-marjoja muodostuu ainoastaan emikasviin (=äiti). Marjoja on käytetty ummetuksen, virtsavaivojen ja ilmavaivojen hoitoon, mutta ne maustavat myös viinaa ja riistaruokia. Katajan kasvutapa vaihtelee paljon. Jos haluaa tasaisen, soikean muotoisen puun, kannattaa hankkia taimistosta pilarikatajalajike ’Suecica’.

Captain Fantastic. Draama. USA 2016. O: Matt Ross. N: Viggo Mortensen, George MacKay, Samantha Isler, Annalise Basso, Kathryn Hahn, Steve Zahn. 120 min.
Viggo Mortensen tekee yhden pitkän ja kiehtovan uransa parhaista rooleista yksinhuoltajaisä Beninä, joka kasvattaa kuusilapsista perhettään luonnonvaraisesti Pohjois-Amerikan metsissä. Yhteiskuntaan syvästi pettynyt Ben kannustaa lapsiaan vapaaseen ajatteluun sekä itsensä jatkuvaan älylliseen ja fyysiseen kehittämiseen.
Musertava suru-uutinen pakottaa perheen kuitenkin äkisti tien päälle. Matka taittuu kohti hautajaisia, joihin osallistuminen saattaa rikkoa Benin ja hänen lastensa läheiset välit.
Captain Fantastic on paremmin näyttelijänä tunnetun Matt Rossin toinen pitkä ohjaus, joka on palkittu muun muassa Cannesin ja Karlovy Varyn festivaaleilla. Hurmaava ja ajatuksia herättävä indiedraama kertoo epätyypillisestä ydinperheestä ja sen kasvukivuista. Kauttaaltaan erinomaisesti näytelty elokuva kysyy, missä kulkee lasten ja vanhempien vapaan tahdon ja sen keskinäisen kunnioituksen välinen raja.
Elokuvalla on myös sormi tiukasti nyky-Amerikan pulssilla. Benin puheissa ja ajatuksissa tiivistyy kouriintuntuvasti se suuttumus, jota moni amerikkalainen toisinajattelija tuntee Clintonin ja Trumpin puristukseen joutuneessa maassa. Aiheesta revitään myös keventävää huumoria, kuten mainiossa kohtauksessa, jossa perhe juhlii Yhdysvaltain tunnetuimpiin poliittisiin aktivisteihin kuuluvan Noam Chomskyn syntymäpäivää.

bleeckerstreetmedia.com/captainfantastic

Pastori Hilkka Olkinuora teki myös menestyksekkään ja edelläkävijäuran talousjournalistina. Hän oli ensimmäisiä naisia taloustoimittajana. Hän oli ensimmäinen nainen talouslehden ylimmässä johdossa, Kauppalehden toinen päätoimittaja.

– Naisena olemisessa oli se hyvä puoli, että jäimme mieleen ja meille puhuttiin varomattomasti. Olen nähnyt suurten yhtiöiden johtajien itkevän, vuosikymmeniä ennen Alexander Stubbia ja Juha Sipilää.

Hilkka oli myös ensimmäinen nainen Taloustoimittajien kerhon puheenjohtajana.

– Aina kun kysyttiin, että tytöthän eivät mene saunaan, meillä oli tapana sanoa, että kyllä menevät. Ja menivätkin, vaikka vain juttelemaan tunniksi takkahuoneeseen. Käytimme kaikki keinot osoittaaksemme, ettei meitä tönitä.

Hilkka sanoo, että naisia opetetaan haluamaan eikä tahtomaan. Halutaan uusi käsilaukku tai kaunis koti. Tahtominen on jotain muuta.

Nainen saa kolme kielioppineuvoa

Hilkka kuvaa itseään 1960-luvun feministiksi. Hän asui tuolloin Amerikassa ja tapasi muun muassa Gloria Steinemin.

Tänään Hilkka toimii työnohjaajana myös yritysjohdolle. Naisia hän joutuu muistuttamaan kolmesta kieliopillisesta seikasta.

– Yksi: Älä ikinä käytä konditionaalia. Kaksi: Älä ikinä hyväksy passiivia, sillä aina kun jotain tehdään, nainen päätyy tekemään sen. Kolme: Sano, mitä tarkoitat. Miehet eivät vähemmällä ymmärrä.

Hän kehottaa suorana puheeseen. Se ei ole tylyä, vaan rehellistä. Ihmiset yleensä haluavat tietää, miten asiat ovat.

Nainen raskaana alttarilla

Hilkan elämässä naiseus tuli eteen vieläkin erottavampana kuin talousjournalismissa, kun hän alkoi opiskella teologiaa vuonna 1988, eli samana vuonna, kun naispappeus hyväksyttiin. Hän opiskeli myös psykiatriaa lääketieteellisessä tiedekunnassa. Opiskeluaikanaan hän sai kaksi lasta.

– Silloin pojat sanoivat minulle ymmärtävänsä, miksi nainen ei voi olla pappi. Eihän tuon näköisenä voi mennä alttarille.

Teologiaa opiskelemaan Hilkka halusi jo 1966, kirjoitettuaan ylioppilaaksi. Hänen uskonnonopettajansa Immeri Sasi, Kimmo Sasin isä, sanoi silloin näin, Hilkan mielestä oikein.

– Nuoret eivät tunne itseään. Minä tunnen nuoret. Sinä et olisi tyytyväinen ammatissa, jossa joku toinen sanoo, mitä saat kysyä.

Hilkka tekee edelleen papin töitä, mutta harkiten. Hän kastaa, vihkii ja siunaa haudan lepoon ihmisiä, joiden elämänhistoriassa hän on ollut mukana.

Viikkoa ennen tapaamistamme hän oli pitänyt tilaisuuden, jossa juhlittiin kultahäitä. Se jäi mieleen poikkeuksellisen hyvänä.

Hilkka Olkinuoran laaja haastattelu on julkaistu Oman Ajan numerossa 9/2016.